Kotimaa |

Nettipäiväkirja teki yksinäisestä harrastuksesta sosiaalisen – kauniit kuvat kiinnostavat kanssaihmisiä

Valokuvaaminen ja kirjoittaminen ovat yksinäisiä harrastuksia. Mutta kun kuvaat ja tekstit laittaa julki internetiin, niin voikin saada ison yleisön ja paljon palautetta. Se taas innostaa kuvaamaan ja kirjoittamaan lisää.

Pakkasusvaa Saimaalla.
Klo 6.10 herätyskello pirahtaa soimaan. Onko pakko nousta ylös? On. Missä se kamera oikein on. Klo 6.15 olen ulkona. Sen jälkeen menetän ajantajuni, kirjoittaa Heidi Lehtosaari blogissaan. Kuva: Heidi Lehtoasaari, http://maailmanaarella.com

Savonlinnalainen Heidi Lehtosaari etsii maailmasta kauneutta. Sen hän taltioi valokuviin ja tekstiin. Harrastus olisi kuitenkin voinut hiipua ilman yleisöä, jonka kanssa havaintonsa voi jakaa. Heidin nettipäiväkirjasta, blogista, onkin tullut sangen suosittu ja kuvat ovat avanneet muidenkin silmiä

– Parasta on kun saan kommentteja blogin seuraajilta. Esimerkiksi, kun olin kuvannut näitä Savonlinnan ihania valoja ja värejä, niin muuan savonlinnalainen totesi, että hän on aina tiennyt tämä olevan kaunis kaupunki, mutta ei koskaan oivaltanut että näin kaunis. Tulee itsellekin aika hyvä tunne, kun pystyy näyttämään muillekin arkisten asioiden kauneutta, Heidi Lehtosaari kertoo.

Turistina lähellä

Heidi myös matkustaa aviomiehensä kanssa. Kuvaus- ja kirjoittamisharrastus tosin ohjaa matkakohteiden valintaa. Mennään paikkoihin, joissa on mieluista kuvattavaa.  Mutta aina ei tarvitse mennä kauas ryhtyäkseen turistiksi.

– Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini vuosi sitten otsikolla "Turistina kotikaupungissa, My Home Town". Etsin maailmasta kauneutta, maisemia tai pieniä yksityiskohtia. Tärkeintä on valo ja miten se heijastuu lumesta tai järven pinnalta, ja myös värit. Rakastan luontoa, se antaa upeimmat nähtävyydet. Luonnosta innostun ja lumoudun. Joskus kuvaamisessa ja kirjoittamisessa pääsee flow-tilaan. Silloin se on parasta, Heidi Lehtosaari tuumailee.

Tosin se tekemisen vuo vie mennessään. Iltalenkillä, kameran kanssa maisemassa säntäillessä, menee helposti tuntikin, kun pyydystää parasta valoa ja kuvakulmaa. Mies ja koira odottavat kärsivällisesti. Sitten menee vielä varttitunti, tai puoli tuntia.

Kuvaaminen on näkemistä ja muistamista 

Kamera ja kynä eivät ole pelkästään näkemyksen toteuttamisen työkaluja. Kun niille on antanut pikkusormen, niin ne ottavatkin vallan ja ohjaavat näkemistä ja kokemista.

– Kyllä varmasti. Huomaa paljon enemmän yksityiskohtia ympäristössä, aistit ovat paljon herkempinä, koko ajan haluaa rekisteröidä. Vaikka ei ole edes kamera mukana, niin huomaa tekevänsä samaa. Olevinaan kuvaa, ja harmittelee, että ei ole se kamera mukana, Heidi Lehtosaari naureskelee.

– Teksteissänikin toistuu aika monta kertaa sana lumoutuminen. Innostun jostakin tilanteesta tai hetkestä tai jostakin mitä näen. Se voi olla vaikka pieni lehti hangella, joka laukaisee ajatuksen ja tarinan. On pakko kuvata ja kirjoittaa, Heidi tunnustaa.

Kun saattaa kuvansa ja kirjoitelmansa muiden nähtäväksi blogissa, se kannustaa tekemään aina entistä paremmin ja kehittämään taitojaan.

– Kaipaan vuorovaikutusta, sitä että saan kommentteja. Jos kuvaisin ja kirjoittaisin vain itselleni, niin kuin ennen tein, niin harrastus voisi lopahtaa. Toisaalta muisto hienoista hetkistä säilyy blogissa loppuelämän, vielä silloinkin kun oma muisti alkaa tehdä kepposia, Heidi Lehtosaari sanoo vakavana. Heidin kuvia on blogissa http://maailmanaarella.com.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä