Tampere |

Nettitelevisio tuo säpinää vanhusten arkeen

Ikäihmisten arkea helpottamaan suunnitellusta Ikälinjasta on saatu Tampereella hyviä kokemuksia. Seitsemässä maassa pilotoitava EU-hanke tähtää vanhusten kotiolojen parantamiseen uudella teknologialla. 40 tamperelaisen kotiin on asennettu televisionäyttö, web-kamera, mikrofoni ja internet-yhteys.

Vanhus käyttää kosketustietokonetta kotonaan
Kuva: YLE / Antti Eintola

Kesällä päättyvän T-seniorit-hankkeen tavoitteena on, että kanavan avulla ikääntyvä ihminen pärjää kotona pidempään.

Ikälinja tuo monen arkeen lisää säpinää: sosiaalista kanssakäymistä, terveystietoutta ja ajanvietettä. Turvallisuutta lisää ympärivuorokautinen yhteys yhteistyökumppani Medineuvon hoitajaan, jonka kasvot ja puhe ilmestyvät ruutuun yhdellä hipaisulla.

Sisältöä käyttäjän päivään tuovat myös näkö- ja puheyhteydet muihin käyttäjiin, kommentoi Elsi Vaskelainen toimittajalle, tietenkin tätä palvelua käyttäen.

- Tässä pääsee tutustumaan muihin ihmisiin ja vaihtamaan ajatuksia heidän kanssaan. Olen ihan yksin täällä, ja siksi se tuntuu hyvin palkitsevalta asialta.

"Kampaajalla pitäisi käydä joka päivä"

Sinikka Holmin on hankala liikkua halvauksen vuoksi. Näytön avulla hän pärjää kotonaan paremmin.

- Kyllä se turvallisuutta tuo. Sieltä saa myös paljon tietoa. Toivottavasti tämä saisi jatkoa ja toivottavasti tämä saadaan useammalle ihmiselle. Meitä on paljon yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole mitään kontakteja mihinkään, tällä niitä saa.

- Se tässä kyllä on, että joka päivä pitäisi käydä kampaajalla. Sehän ei toki ole mahdollista, mutta kyllä aamulla aina pitää peiliin katsoa, Holm nauraa.

Kuuma linja sukulaisten välillä

Myös järjestäjät toivovat, että hanke saisi jatkoa. Vaikka palvelu tuntuu kalliilta, voidaan sen käytöstä saada mittavia säästöjä pitkässä juoksussa. Laite maksaa käyttäjää kohden kuukaudessa vähemmän, kuin yksi sairaalapäivä tai kolme kotihoidon käyntiä.

- Me olemme vieneet tätä projektia eteenpäin. Ollaan kerrottu asiasta kaupungin eri yksiköissä. Mitään varmaa en osaa tietenkään vielä sanoa, mutta kyllä se lupaavalta näyttää, kertoo Tampereen kaupungin projektisuunnittelija Mia Vaelma.

Mukaan toivotaan uusia käyttäjäryhmiä, palveluita ja käyttötarkoituksia. Jo nyt moni seniori pystyy ottamaan näköyhteyden myös kaukana asuviin omaisiin. Näin tekee muun muassa koneen äärellä istuva Tuomo Hakkarainen.

- Minulla on tyttäreen yhteys Helsinkiin. Kolmevuotias tyttärentytär on kovin innokas esiintymään ja laulamaan. Kyllä tämä mukava on.

Lähteet:
YLE Tampere / Heli Keskinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä