Neuvostokansalaisille tarjotaan nostalgiaa netissä
Venäläinen yhtiö on perustanut internetiin sivuston, joka muistelee menneitä neuvostopäiviä videopätkin. Nostalgiannälkäisille on tarjolla muun muassa urheilusaavutuksia, iskelmätähtien esiintymisiä sekä länsimaita arvostelevaa propagandaa. Poliittisia tavoitteita sivustolla ei ole, sanoo hanketta pyörittävän yhtiön johtaja Andre Akopian.
Akopian ja CCCP-TV -sivuston muut tekijät uskovat, että videoleikkeille löytyy miljoonien ihmisten yleisö, joka haluaa fiilistellä lapsuutensa muistoilla. Sivustolla on nyt joitakin tuhansia 1950 - 1980-luvun leikkeitä, mutta Akopian suunnittelee tarjonnan kasvattamista. Yhteistyökumppanilla eli Venäjän valtiollisen television ja radion arkistolla on edelleen runsaasti materiaalia.
Sivuston avaamisen alla tehdyissä tutkimuksissa suosituimmaksi katseltavaksi osoittautuivat tv-komediat, Neuvostoliiton ja Kanadan välinen jääkiekko-ottelu vuonna 1960 sekä uutisjuttu, jossa neuvostojohtaja Leonid Brezhnev tapasi kosmonautteja vuonna 1975
Neuvostoliiton hajoamisesta on kaksi vuosikymmentä. Tänä päivänä monet ovat sitä mieltä, että neuvostoajat olivat nykyaikoja paremmat. Yhdysvaltalaisen Pew Research Centre -tutkimusyhtiön tämänkuisen kyselyn mukaan peräti 58 prosenttia venäläisistä ajattelee, että Neuvostoliiton hajoaminen oli suuri sääli.
Yhtiö haluaa lyödä nostalgian rahoiksi
Tällaisessa ilmapiirissä Venäjälle on syntynyt muun muassa kahviloita, jotka on koristettu neuvostoaikaisin tavaroin, ja kaapelikanava, jossa pyörivät neuvostotelevision lähetykset. CCCP-TV on uusin tulokas tässä buumissa.
Sivusto avattiin tarkoituksella lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä 7.11. Enää se ei ole yleinen vapaapäivä, mutta ei se unohtunutkaan ole, sillä veteraanikommunistit järjestävät silloin edelleen mielenosoituksia.
CCCP-TV:n oma tavoite on silkan kapitalistinen. Akopianin aikomuksena on hankkia rahaa mainostilalla ja linkillämällä sivustolta neuvostoliittolaisten muistoesineiden nettihuutokauppoihin.
Kommesant-lehden tv-kriitikko Arina Borodina ei näe CCCP-TV:ssä mitään ongelmaa. Sivuston pyrkii antamaan ihmisille hyvää mieltä, ei palauttamaan neuvostoimperiumia, Borodina sanoo. Hän ei kuitenkaan usko yleisöä yhtä laajaksi kuin Akopian. Neuvostoajan muistavat keski-ikäiset eivät välttämättä ole kiinnostuneita sijoittamaan tehokkaisiin laajakaistoihin, Borodina perustelee.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.
Valtio palkitsi nuoria arkkitehteja
Suomalainen ALA-arkkitehdit on saanut tämän vuoden rakennustaiteen valtionpalkinnon. Neljää nuorta arkkitehtia kiitellään näyttävästä kansainvälisestä suunnittelusta.
Tähtihetki arvioi elokuvat Men in Black 3, Rakkaudesta, unelmista ja kaloista sekä DVD-elokuva Withnail & I
Tällä elokuvaviikolla tarjolla on ryminää, rakkautta ja huumoria. Esko Rautakorpi heltyi jakamaan tähtiä avokätisesti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.