Satakunta

Niinisalossa maastopalo varuskunnan ampuma-alueella

Palo levisi tuulisessa säässä kuivassa kangasmaastossa, mutta palokunta sai liekit hallintaan.

Sotilaita harjoituksissa.
Niinisalon ampuma-alue on kuivaa maastoa. Kuva: Yle

Kankaanpään Niinisalossa on palanut kuusi hehtaaria ampuma-alueen maastoa. Lisäksi palo levisi läheisen metsän pohjaan puolentoista hehtaarin alueelle.

Niinisalon varuskunta-alueella ampumaharjoituksen aikana syttynyttä maastopaloa oli sammuttamassa 50 palomiestä Kankaanpäästä, Jämijärveltä, Karviasta, Laviasta ja Noormarkusta. Palo levisi helposti tuulisessä säässä kuivassa kangasmaastossa, mutta palokunta sai liekit sammumaan kolmessa tunnissa.

Torstai-illan aikana jälkivartiointi siirtyy puolustusvoimille.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä