Niinistö avoin kovemmalle rikkaiden verotukselle
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö (kok.) pitää rikkaiden kovempaa verotusta mahdollisena vaihtoehtona. Niinistö kertoi TV1:n Ykkösaamussa, että suurituloisimpien verotus tulee vastaan, kun valtion budjettia ryhdytään paikkaamaan.
Nykyistä suurempi vero rikkaimmille olisi Niinistön sanoin "oikeudentunnon kannalta äärimmäisen tärkeää", vaikka hän myöntääkin, että kokonaispottina kovempi verotus ei toisi kovin suuria lisävaroja valtiolle.
Ykkösaamun haastattelussa Sauli Niinistö kertoi vierastavansa presidentin pitämistä arvojohtajana.
- Se on aika juhlallinen sana. Se tarkoittaa, että mennään toisen ihmisen sieluun ja sanotaan, että tämä on se oikea tapa.
Presidenttinä Niinistö tavoittelisi johtamisen sijaan johdattelua. Vakavimmaksi puuttumisen kohteeksi ja Suomen yhteiskunnan ongelmaksi hän koki syrjäytymisen, erityisesti lasten.
Kaikki ei Kreikan syytä
Kreikan hyväksymisen euroalueeseen Niinistö myönsi virheeksi, mutta ainakin yhtä suurena virheenä hän pitää vakaussopimuksesta lipsumista. Niinistö muistutti, kuinka komission puheenjohtaja Romano Prodi sanoi vakaussopimusta typeräksi. Siitä lähti moraalikato, jolloin euromaissa ei enää pidetty kiinni kolmen prosentin alijäämäsäännöstä. Toinen ongelma Niinistön mielestä oli se, että "no bailout" -tukikielto kumottiin. Italian tilanne ei johdu siitä, että Kreikka otettiin mukaan, vaan aika paljon Niinistön mukaan juontaa juuri vakaussääntöjen rikkomisesta.
Niinistö ei usko, että Kreikka selviää julkisesta velastaan, joten myös pääomia on leikattava. Uuden pääministerin valinta on hänestä hyvä uutinen, Lukas Papademos on vakauden kannattaja.
"Kamreerit" palaavat politiikkaan, kun pankkimiesten asiantuntemusta kaivataan talousvaikeuksissa, arvioi Niinistö. Itse hän pitää "kamreeria" kunniamainintana.
Samalla ladulla
Sauli Niinistön idänsuhteita on arvosteltu huonoiksi, mutta hän kertoi tutustuneensa naapuriin mm Pietarin jätevedenpuhdistamon rahoituksen yhteydessä ja puoluevierailuilla. Oppimestarin roolia demokratiakysymyksissä hän pitää vaarallisena, mutta asian esilläpitäminen ja avun antaminen sen sijaan kannattavat.
- Ajallinen ulottuvuus venäläisessä demokratiassa on melko suppea verrattuna meihin. Siksi meidän demokratiamme on kehittyneempi, muotoili Niinistö.
"Suomi Natoon, jos eurooppalainen yhteistyö ei kata Suomen tarpeita"
Niinistö otti kantaa myös Natolla pelottelua vastaan. Hän kummasteli, että jotkut haluavat pitää Nato-optiota hirviönä.
Hän moitti, että Nato-keskusteluun on pesiytynyt pelottelua ja uhkaa.
- Nekin, jotka ovat hallitusohjelmissaan hyväksyneet Nato-option, niin toisessa paikassa puhuvat jostain hirviöstä nimeltä Nato, pelotteluna. Minä ihmettelen sellaista logiikkaa, että joku pitää mielestänsä hirviöön option ottaa se haltuunsa.
Niinistö ei nimennyt Nato-lyömäaseen käyttäjiä, mutta tuntomerkit näyttävät sopivan ainakin keskustan Paavo Väyryseen.
Suomen polku Natoon kulkee Niinistön mukaan eurooppalaisen yhteistyön kautta.
Edellisen kerran hän puhui asiasta kuusi vuotta sitten. Kuudessa vuodessa hänen mielestään on edistystä eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä tapahtunut. Nyt hän vakuutti pysyvänsä edellleen samalla ladulla.
- Nato sieltä jossain vaiheessa todennäköisesti marssii vastaan, mutta sitä ennen meidän kannattaa tuo yhteistyön polku kulkea niin pitkälle kuin mahdollista. Myös kuusi vuotta sitten sanoin, että jos me haluamme sitten mennä pidemmälle, niin sitten järjestetään kansanäänestys.
Hän arvelee, että puolustusvoimissa tulee leikkausten takia ongelmia pitää kalusto teknisen kehityksen tasalla.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.