Niinistö vieraili Mäntyniemessä
Suomen seuraava presidentti Sauli Niinistö on vieraillut Mäntyniemessä presidentti Halosen ja tohtori Arajärven kutsusta. Niinistön vaimo Jenni Haukio osallistui vierailuun.
Toimittajien ja kuvaajien edessä Halonen ja Niinistö muistelivat hetken yhteisiä hallitusaikoja. Halonen ei halunnut antaa Niinistölle neuvoja presidentintehtäviin lehdistön edessä. Halonen kuitenkin vitsaili, että kaksi kautta presidenttinä vastaa elinkautista, jonka jälkeen armahdetaan.
Pikaisen mediaesiintymisen jälkeen vanha presidenttipari näytti paikkoja tulevalle presidenttiparille.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Keskustan neuvoa antavan jäsenäänestyksen tulos selviää tänään
Ääntenlaskenta valmistunee illalla. Puheenjohtajuudesta kisaa neljä ehdokasta.
SDP teettää selvityksen kirkon erottamisesta valtiosta
Aloite kirkon erottamisesta valtiosta saattoi olla lähellä hyväksymistä. Uusi puoluesihteeri neuvotteli saliin sovitteluratkaisun selvityksen tekemisestä.
Turja Lehtonen ehdolle Metallin kakkosmieheksi
Metalliliiton sihteerin valinta mutkistui. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Urpilainen: Ideologioiden aika ei ole ohi
Jutta Urpilainen arvosteli linjapuheessaan voimakkaasti oikeistolaista talouspolitiikkaa.
Urpilainen Hyvinkään tapahtumista: Vetää hiljaiseksi
SDP:n puoluekokous piti tapahtumien vuoksi hiljaisen hetken.
Niinistö näkee Euroopassa ylivertaisuuden harhan
Presidentti Sauli Niinistö on huolissaan läntistä maailmaa ja erityisesti Eurooppaa vaivaavasta ylivertaisuuden harhasta. Niinistön mukaan harhasta pääseminen voi vaatia kovan herätyksen ja runsasta työntekoa.
Tasavallan presidentti kannattaa eutanasiaa
Niinistö sanoi Yle TV1:n Ykkösaamussa, että eutanasialle täytyy kuitenkin asettaa tiukat ehdot.
SDP: Omaishoidontuki siirrettävä Kelan maksettavaksi
SDP:n puoluekokous haluaa myös, etteivät lapsilisät leikkaisi toimeentulotukea eikä seksuaalinen suuntautuminen olisi este verenluovutukselle.
Niinistö: Syrjäytymisen ehkäisemisessä kuultava syrjäytyneiden kanssa toimivia
Presidentti Sauli Niinistön mielestä syrjäytymisen torjuntaan olisi kokeiltava uutta näkökulmaa. Noin 60 000 syrjäytyneessä nuoressa on Niinistön mukaan suuri voimavara.
Niinistö: Islanti-yhteistyö ei muuta puolustuspolitiikan linjaa
Presidentti Sauli Niinistön mukaan puolustuspolitiikan tiivistämisestä Pohjoismaiden kesken vallitsee Suomessa lähes täysi yhteisymmärrys. Sen sijaan EU-tasolla vastaavat ponnistelut ovat sujuneet Niinistön mukaan heikommin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.