Vaalit |

Niinistö ylivoimainen presidenttikyselyssä

YLE Uutisten tuoreen presidentinvaalimittauksen mukaan kokoomuksen Sauli Niinistö valittaisiin presidentiksi suoraan vaalin ensimmäisellä kierroksella. Kaukana Niinistön takana käydään tiukkaa kisaa siitä, kuka voisi nousta Niinistön ykköshaastajaksi.

Video: Sauli Niinistö.
Video

Taloustutkimuksen heinäkuussa tekemässä presidentinvaalia jäljittelevässä haastattelututkimuksessa 14 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa ehdokastaan ja heidän tulkittiin jättäneen äänestämättä.

Annetuista äänistä Niinistö keräisi yli puolet eli 60 prosenttia. Niinistön haastajista perussuomalaisten Timo Soinia äänestäisi 11, keskustan Olli Rehniä 9, SDP:n Eero Heinäluomaa 7, vihreiden Pekka Haavistoa 6 ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä 4 prosenttia. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja RKP:n Stefan Wallin saisivat kumpikin kahden prosentin kannatuksen.

Niinistön ylivoimaa kuvaa se, että hän on suosituin presidenttiehdokas kaikissa muissa puolueissa paitsi vasemmistoliitossa. Perussuomalaisista Niinistöä äänestäisi 49 ja Soinia 39 prosenttia, demareista Niinistöä tukee 50 ja Heinäluomaa 31 prosenttia, ja keskustan kannattajista Niinistön valitsisi 55 ja Rehnin 37 prosenttia.

Mahdollisella toisella kierroksella Niinistö voittaisi Rehnin prosenttiluvuin 80-20, Heinäluoman 83-17 ja Soinin 84-16. Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

Seuraavasta presidentistä äänestetään ensi talvena. Ensimmäisen kierroksen vaalipäivä on 22.1.2012 ja mahdollisen toisen kierroksen vaalipäivä on 5.2.2012.

Puolueet nimeävät presidenttiehdokkaansa pääosin loka-marraskuussa.

Vihreiden ehdokkaaksi on jo valittu Pekka Haavisto, ja kesäkuun lopulla Sauli Niinistö ilmoitti olevansa valmis kokoomuksen ehdokkaaksi. Muiden puolueiden ehdokasnimet ovat vielä auki, mutta perussuomalaisten Timo Soinin ehdokkuutta pidetään todennäköisenä. Eniten levällään ovat SDP:n ja keskustan ehdokaskuviot. Lisää ehdokasilmoittaumisia odotetaan elo-syyskuun aikana.

Ehdokkaat selville esivaalissa

YLE Uutisten presidentinvaalimittaus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Kesäkuussa valittiin ensin puolueiden presidenttiehdokkaat. Esivaalissa kunkin puolueen kannattajat äänestivät annetulta nimilistalta omaa suosikkiaan puolueensa ehdokkaaksi.

Puolueiden esivaalikyselyyn osallistui kesäkuun aikana yhteensä 2 134 Taloustutkimuksen haastattelemaa henkilöä.

Esivaali oli tiukin SDP:ssä. Eero Heinäluoma nousi ehdokkaaksi 25 prosentin kannatuksella. Erkki Tuomiojan halusi ehdokkaaksi 23, Jutta Urpilaisen 18, Lasse Lehtisen 14 ja Lauri Ihalaisen 13 prosenttia SDP:n kannattajista.

Keskustan esivaalissa Olli Rehniä kannatti 48, Mari Kiviniemeä 23 ja Anneli Jäätteenmäkeä 7 prosenttia vastanneista. Myös Seppo Kääriäinen, Paula Lehtomäki, Mauri Pekkarinen ja Matti Vanhanen saivat enemmän kannatusta kuin ainoana ehdolle jo tarjoutunut Paavo Väyrynen.

Esivaalivaiheessa kaikilta vastaajilta kysyttiin kantaa myös päivän politiikan ulkopuolisiin henkilöihin. Tältä nimilistalta ehdokaskannatusta saivat Martti Ahtisaari (20 prosenttia vastanneista), Jorma Ollila (13), Paavo Lipponen (13), Esko Aho (11) ja Erkki Liikanen (11).

Esivaalin voittajat nimettiin tämän jälkeen tutkimuksessa puolueiden presidenttiehdokkaiksi.

Presidentinvaalimittauksen toisessa vaiheessa heinäkuussa vastaajilta kysyttiin, ketä he äänestäisivät presidentiksi. Vastaajat saivat ottaa kantaa myös presidentinvaalin toisen kierroksen mahdollisiin kaksintaistelupareihin.

Presidentinvaalimittauksen ratkaisuvaiheeseen vastasi yhteensä 1 947 Taloustutkimuksen haastattelemaa henkilöä. Haastattelut tehtiin 5.-27.7. ja mittauksen virhemarginaali on noin 1,7 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä