Ensimmäistä kertaa paralympialaisissa kilpailleelle purjehtija Niko Salomaalle Lontoon kisat olivat huima kokemus. Täydet katsomot ja yleisön äänekäs kannustus tekivät edustusmatkasta ikimuistoisen elämyksen, jonka päättäjäiset sunnuntaina kruunasivat.

- 80 000 katsojaa stadionilla ja aallot menivät aaltojen perään; sen kyllä muistaa! Siellä oli Coldplay, Rihanna ja Jay-Z soittamassa, että eivät olleet huonot bileet, oli tosi hieno olla osa sitä! Kannustuksen määrä oli jotain ihan uskomatonta.

Juhlinta jatkui maanantaina kotimaan kamaralla menestyksekkään joukkueen palatessa kotiin. Tuomisina oli neljä kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi, sekä tukku pistesijoja.

Niko Salomaan omat kisat olisivat voineet sujua suotuisimmissakin tuulissa. Tavoitteena oli päästä kahdeksan parhaan joukkoon, mutta sijoitukseksi jäi 12.

Draamaakaan ei laineilta puuttunut.

- Meillä tarttuivat australialaiskaverin kanssa mastot toisiinsa kiinni, ja sinä aloitettiin pieni tanssi. Se päättyi molempien kisan keskeytymiseen, australialainen joutui leikkaamaan haruksensa poikki, että saatiin mastot erilleen. Meinasin upota veneen kanssa, että kyllä siinä oli tosi kyseessä. Tulihan siinä turvaveneet heti paikalle ja molemmat ovat kokeneita purjehtijoita, ei siinä mitään paniikkia päässyt syntymään. Mutta kyllä kumpikin ihmeteltiin, että eipä ole ennen tällaista tapahtunut!

Tasoitus on tarpeetonta

Turun Pursiseuraa edustavan Niko Salomaan purjehdusura alkoi jo vuosituhannen alussa, eikä 24-vuotias turkulainen antanut sen katketa neliraajahalvaukseen.

Sairaalassa hän seurasi Pekingin kisoja ja tuijotteli sairaalahuoneen katossa hehkunutta lamppua tulevaisuuttaan pohtien.

- Vammauduin armeijassa tapaturmaisesti neljä vuotta sitten. Olen toipunut aika hyvin neliraajahalvauksesta, pystyn kävelemään kepin avulla ja pidemmät matkat pyörätuolin kanssa. Alussa oli kaikki pois pelistä, mikään paikka ei toiminut, ja sairaalassa ajattelin, että jos tästä vielä nousee, niin mitä tekee. Se oli ihan selvää, että purjehtii. Saa tehdä mitä haluaa, elää unelmaansa, pohtii Niko Salomaa.

Kisaamista Weymouthin vesillä edelsi sinnikäs neljän vuoden harjoittelu mm. Naantalin edustalla. Vene vaihtui pienempään ja näppärämpään "kakkosneloseen", hyvin vammaisurheilijalle sopivaan 2.4mR-luokkaan.

- Ulkoisesti veneeseen ei saa paralympialaisissa tehdä muutoksia, mutta sisälle siihen voi tehdä jalkaohjauksen jos puuttuu toinen käsi, tai jos on toinen jalka amputoitu, voi tehdä käsiohjauksen. Suomessa purjehdimme ihan terveiden kanssa, siitä ei saa pisteitä, että on joku vamma. Ja rannalta katsoen et kyllä pysty sanomaan, onko veneessä vammautunut henkilö. Laiturista kun ollaan irti, niin tasavertaisina mennään, tasoitusta ei anneta!

Paralympialaisissa kyse on urheilusuorituksista siinä kuin olympialaisissakin, painottaa Salomaa. Vammat ovat sivuosassa, ja urheilijoiden kesken vallitsee tiivis yhteishenki.

- Jokaisella on omat vammansa, ja jokainen on sen hyväksynyt. Olemme kaikki suurta perhettä siellä, ja hienoa on, että jos joku on pyörätuolissa, niin joku jolta puuttuu kädet tai jalat, voi työntää tai auttaa. Se auttamisen meininki teki meistä tosi läheisiä!

Lähin seuraava etappi Niko Salomaalla on ensi viikolla Italiassa purjehdittavat MM-kisat, ja horisontissa häämöttää jo Rion paralympialaiset neljän vuoden päässä.

- Ehdottomasti Rioon lähdetään tähtämään, tämä oli niin hienoa! Tästä tuli paljon kokemusta, ja uskon että siellä olen vielä vahvempi. Kyllä Rioon asetetaan ihan selvät mitalitavoitteet.