77-vuotias Irma Kulmala muistaa sota-ajalta ainoan lahjansa, äidin tilkuista tekemän Mikki Hiiren. Kesällä serkut heittivät Mikin kuistin katolle, ja se tiesi sahajauhoilla täytetyn lelun menoa - Mikki ei kestänyt sadetta!

Kaksi vuotta nuorempi Jukka Mattila muistaa puolestaan hyvin lapsuusjouluista sukset. Niissä ei ollut sauvoja mukana, mutta neuvokas poika lyhensi pitkistä sauvoista itselleen sopivat. Pehmeä paketti puolestaan tiesi villapaitaa.

- Santra kutoi "rattisuisia" tumppuja. Ne olivat kauniit ja kaksiväriset. Mistähän semmoiset langat oli sinä aikana saatukaan, Irma Kulmala miettii. Jukkakin sai Santran kutomat kireät villasukat, jotka eivät venyneet lainkaan.

Reki luisti hangilla

Kumpikin muistaa elävästi hevosella tehdyt kirkkomatkat. Irma Kulmala kertoo, miten reki luisti hyvin sannoittamattomalla tiellä ja kulkuset helkkyivät.

- Ei siinä edellisenä yönä paljon nukuttu. Nuorelle klopille oli suuri kunnia, kun sai ajaa hevosta. Perillä hevoselle laitettiin loimi selkään, ja kahden saarnan välissä käytiin sitä aina katsomassa. Joskus se söi naapurinkin heinäkasasta, Jukka Mattila nauraa.

Joulukuusi haettiin Irman perheessä jo ennen jouluaattoa, koska kuusi piti saada sulamaan ennen sisälle tuontia.

- Minulla on vieläkin tallessa äitini kotoa yli sata vuotta vanhat kynttilänjalat. Niitten paino on kipsistä tehty, ja kipsissä taas koristeena peilinpalasia.

Jukan perheeseen haettiin kuusi Kääniemestä. Se vei koko päivän, kun kaatajat hakivat aina vain kauniimpaa puuta - lopulta kuitenkin kaadettiin se ensimmäinen ehdokas! Kuusenjalka oli puolestaan laudasta tehty.

Lipeäkala ei maistunut

Entä sitten jouluruoka? Irma Kulmalan mukaan silloin syötiin "räätikkälaatikkoa" ja tietysti perunalaatikkoa. Syksyllä lahdatusta siasta pistettiin aina joulukinkku suolaan. Juomana oli maitoa ja joissakin paikoissa omatekoista sahtia.

- Sota- ja pula-aikana ei ollut riisipuuroa, vaan silloin syötiin ohraryynipuuroa. Rusinasopan sijasta siihen laitettiin marjasoppaa tai maitoa.

Jukka Mattila muistaa sodanjälkeisistä jouluruoista erityisesti tuhkassa liotetun lipeäkalan. Sen haju oli melkoinen.

- Olen inhonnut sen jälkeen lipeäkalaa. Olen kotonakin sanonut aina, että jos meille tulee jouluksi lipeäkalaa, niin sitten minä lähden!

Kahvin kanssa syötiin tietysti pullaa. Joulutorttuja ei tehty, kun ei pula-aikana ollut luumuhilloakaan. Irma Kulmala ei muista myöskään piparkakkuja.

- Pienissäkin navetoissa oli yleensä lehmien lisäksi edes muutama kana. Niitten munista saatiin tehtyä sokerikakku.

Pukin tuttu sormus

Myös eläimiä muistettiin jouluna. Jukka Mattilan muistaman mukaan hevosille käytiin illalla antamassa leipiä, ja lehmätkin saivat ylimääräiset annokset jouluaattona.

- Meillä oli yksi hevonen, ja se taas sai kauroja sellaisesta kaulalle ripustettavasta pussista, jota käytettiin metsätöissä. Ja linnuille vietiin aina lyhde aattona, Irma Kulmala kertoo.

Yhtenä jouluna sattui outo juttu: joulupukilla oli samanlainen sormus kädessä kuin sotaa pakoon tulleella Tuulikilla. Miten pukilla saattoi olla aivan samanlainen sormus? Se oli Irma-tytön suurin pulma yhtenä talvisodan jouluna.