Keski-Pohjanmaa |

Nivalan nikkeli matkaa Kiinaan

Hituran kaivos on aloittanut nikkelin laivaukset Kiinaan. Ensimmäinen Nivalan Hituran nikkelimalmia Kiinaan kuljettava laiva lähti Kokkolasta elokuun lopulla. Jatkossa aina 40 malmikonttia kuljettavat lastit lähtevät matkaan kymmenen päivän välein.

Hituran kaivosalue Nivalassa. Kuva: Outokumpu Oy

Tällä hetkellä Hituran tuotantomäärä on runsaat 30 000 tonnia malmia kuukaudessa, vuodenvaihteen jälkeen tavoite on 45 000 tonnia. Rikasteesta saadaan nikkeliä 2300 tonnia.

Nivalan Hituran kaivos avattiin parin vuoden tauon jälkeen kuukausi sitten, ja vaikka alussa on ollut ongelmia, malmikuljetuljetuksissa ollaan hieman etuajassa, sanoo Belvedere Mining Oy:n toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilä:

- Aina kun neljäkymmentä vuotta täyttänyt laitos lähtee käyntiin melkein kahden vuoden jälkeen niin kaikennäköistä yllättävää löytyy, mutta ei sellaista, mitä ei olisi pystytty korjaamaan. Oma työnsä siinä aina on, mutta niitten kanssa on pärjätty.

- Omien työntekijöiden määrä on nyt runsaat 50 ja urakoitsijoita on noin 40. Vuonna 2008 ennen kaivoksen sulkemista omia työntekijöitä oli yli sata. Määrä on nyt se, mitä on suunniteltukin.

- Kyllä me olemme ihan niissä lukemissa, mitä tuossa käynnistyksessä ajateltiinkin. Tiettyjä toimintoja on annettu urakoitsijoille, joten meidän oma vahvuus ei ole enää sama kuin oli aikaisemmin, mainitsee toimitusjohtaja Penttilä.



Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä