Nokia uusii johtoaan
Jerri DeVard, Mary McDowell ja Niklas Savander jättävät Nokian johtokunnan kesäkuun lopussa. Heidän tilalleen johtokuntaan nousevat Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris Weber.
Nokia ilmoitti tänään torstaina myös uusivansa ylintä johtoaan. Yhtiön markkinointijohtaja Jerri DeVard, Mobile Phones -yksikön johtaja Mary McDowell ja Marketsin johtaja Niklas Savander jättävät Nokian johtokunnan kesäkuun lopussa.
Nokian torstaina järjestämässä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että kolmikko oli irtisanoutunut itse.
Nokia kertoo kolmikon lähtevän etsimään uusia mahdollisuuksia Nokian ulkopuolella.
Heidän tilalleen Nokian johtokuntaan nousevat Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris Weber heinäkuun alusta alkaen.
Putkirannasta tulee myös Nokian tuotantotoiminnoista vastaava johtaja. Toikkanen on nimitetty Mobile Phones -yksikön johtajaksi ja Weber myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.
Juha Putkiranta on työskennellyt aiemmin Nokian logistiikkatoimintojen johtajana. Chris Weber on puolestaan vastannut yhtiön Yhdysvaltain toiminnoista. Timo Toikkanen on toiminut johtajana liiketoiminnan kehitystoiminnoissa ja erityisprojektissa.
Nokia myös nimitti Tuula Rytilän yhtiön markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi ja Susan Sheenanin viestinnästä vastaavaksi johtajaksi.
