Nokia vähentää väkensä puoleen tänä vuonna
Matkapuhelinyhtiö neuvottelee henkilöstövähennyksistä vielä muutamilla paikkakunnilla. Tänä vuonna lähtöpassit tulevat lähes joka toiselle Suomen nokialaiselle.
Nokian suur-yt:t ovat loppusuoralla. Tänään maanantaina yhtiö on jakanut potkuja tai niiden ennakkoilmoituksia Espoossa, Salossa, Tampereella ja Oulussa.
Yhtiö ilmoitti kesäkuussa vähentävänsä Suomesta 3 700 työntekijää. Tämän vuoden aiempien vähennysten kanssa ynnättynä se tarkoittaa, että syksyyn mennessä Nokia on pudottanut kotimaan työntekijämääränsä runsaaseen viiteen tuhanteen viime vuodenvaihteen hieman yli kymmenestä tuhannesta.
Valtaosa yhteistoimintaneuvotteluista on nyt käyty.
- Aika varmaan 80-prosenttisesti alkaa olla valmista, mutta muutamissa yksiköissä neuvottelut ovat vielä käymättä, arvioi Nokian Espoon luottamusmies Mikko Lintunen.
Nokian yt-neuvottelut on saatu valmiiksi viidessä Nokian seitsemästä yksiköstä. Yhdessä isossa ja toisessa pienemmässä yksikössä neuvotellaan vielä. Näissä yksiköissä on yhteensä toistatuhatta työntekijää.
Kaksi kolmasosaa vähennettävistä työntekijöistä on jo saanut tai saamassa ilmoituksen työn loppumisesta. Yle Uutisten tavoittamat luottamushenkilöt arvioivat, että loputkin neuvottelut on käyty parin viikon kuluessa.
Lähtöpassit puolelle työntekijöistä
Vähennysten kohdistuminen paikkakunnittain on vielä tarkentumassa, mutta näillä näkymin Salosta on lähdössä noin 800 työpaikkaa, Oulusta ehkä 700 ja Tampereelta kolmisensataa.
Pääkaupunkiseudun vähennys olisi tällä tietoa peräti 1700 työntekijää. Se tarkoittaisi lähes joka toisen Espoossa työskentelevän nokialaisen lähtöpasseja yt-neuvotteluissa.
Luottamusmies Mikko Lintunen pitää tämän hetken arviota pääkaupunkiseudun väenvähennyksestä suurena.
- No se on vähän liian suuri luku, mutta iso luku se tulee olemaan. Se me tiedetään.
Lähteä voi monin tavoin
Nokia ei itse edelleenkään halua arvioida vähennysmääriä tarkemmin tai paikkakunnittain, koska neuvottelut ovat kesken.
Tietoja irtisanomisista on kuitenkin jo jaettu tänään maanantaina kaikilla Nokia-paikkakunnilla. Ilman työtä jääville on tiedotettu Nokian niin sanotusta Bridge-ohjelmasta, jonka avulla pois potkittavat voivat perustaa yrityksen tai aloittaa opiskelun. Irtisanomispaketin ottaville Nokia maksaa 5-12 kuukauden palkan.
Suomen yksiköistä vähennettävät 3 700 nokialaista ovat runsas kolmasosa Nokian maailmanlaajuisesta vähennystarpeesta, joka on yhtiön mukaan 10 000 työntekijää.
