Nokian asema murenee huippupuhelimissa myös Suomessa
Nokia on nopeasti menettänyt kehittyneimpien kalliiden älypuhelimien markkinoita Suomessakin yhdelle päähaastajalleen. Pelkästään amerikkalainen iPhone on lohkaissut ison osan markkinoista. Myös aasialaisvalmistajat kasvattavat omaa osuuttaan.
Suomalaisilla kännykkämarkkinoilla on käynnissä sukupolvenvaihdos perusluureista älypuhelimiin. Myynti kasvoi alkuvuonna neljänneksen, mutta kasvavasta kakusta osan saaminen on kilpailua, jossa Nokia on ollut pulassa, jopa omalla maallaan.
Pääkilpailija tai yksi niistä on amerikkalaisen Applen iPhone. Sen osuutta Suomen markkinoista ei ole aikaisemmin paljastettu.
- Jos katsotaan sellaisia puhelimia, joilla internetiä, palveluita ja sovelluksia aidosti käytetään, iPhone on merkittävä yli 20 prosentin osuudella, paljastaa Soneran myyntijohtaja Juha Koivuniemi.
Sonera myy ainoana operaattorina iPhoneja Suomessa. Koivuniemen mukaan Sonera on hitaasta alkutaipaleesta huolimatta tyytyväinen iPhonen myyntiin ja uskoo sen vielä hiukan kasvattavan osuuttaan Suomen älypuhelinmarkkinoilla. Puhelinmallien myyntiluvut vaihtelevat kuukausittain paljonkin.
Selkeää älypuhelimien määritelmää ei ole, mutta Koivuniemi tarkoittaa älypuhelimella puhelinta, jolla voi käyttää internetiä ja sähköpostia monipuolisesti ja johon voi ladata monenlaisia sovelluksia.
Nokialla nyt 89 prosenttia
Kaikista Suomessa käytössä olevista puhelimista noin 88,7 prosenttia on Nokian eri malleja. Mutta markkinaosuus voi rapistua äkkiä, sanoo Elisan tuotejohtaja Panu Lehti.
- Suomessa Nokia on tähän saakka pärjännyt hyvin, mutta jos vuoden kuluessa ei tule kiinnostavia päätelaitteita, ensi kesä saattaa olla varsin erilainen.
Nokia kertoi viime viikolla osuutensa maailman matkapuhelinmarkkinoiden arvosta putoavan, koska menestys kalliissa puhelimissa on jäänyt odotuksia huonommaksi.
Nokialla on maailman matkapuhelinmarkkinoista sen oman arvion mukaan 33 prosenttia. Älypuhelimista osuus on 41 prosenttia.
Markkinaosuuksiaan Suomessa yhtiö ei kerro, mutta helppoa taistelu markkinoista ei ole. iPhonen lisäksi kisassa ovat halvemmat Googlen Android-käyttöjärjestelmään perustuvat mallit.
Merkkiuskollisuus horjuu
Käytännön tasolla markkinakisaa seuraa muun muassa kauppakeskus Sellon Mustapörssi-kauppias Erno Siltaniemi.
- Nokia pitää ainakin meillä hyvin asemiaan. Haastajat tulevat tietysti kovaa, ja Nokia joutuu tekemään töitä, että asema pysyy jatkossakin. Mutta toistaiseksi asema pitää hyvin.
Soneran Koivuniemi korostaa kuitenkin, että Nokia voi myös hyötyä haastajistaan. Niiden vetoavulla suomalainenkin puhelinkauppa on siirtymässä uuteen, kalliimpien puhelimien aikaan. Esimerkiksi kosketusnäyttöpuhelimien nousussa iPhonella on ollut hänen mukaansa ratkaiseva rooli.
Ja ainakin se on koko alan mieleen, että nyt puhelimista puhutaan.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
Rehn: Transatlanttisella yhteistyöllä vastataan Kiinan haasteeseen
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Olli Rehn sanoi Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa.

Kommentoi aihetta
(42 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
AJK
Ilmoita asiattomasta kommentistaNOKIA:n suurin virhe on ollut ja on tällä hetkellä, että se ei kuuntele asiakasta. Täten NOKIA on joutunut tilanteeseen, jossa älypuhelimet on suunniteltu insinöörien toimesta insinööreille (valitettavan tavallinen tilanne suomalaisessa insinööri-vetoisessa myynnissä).
iPhone on taas alusta alkaen suunniteltu asiakkaalle asiakkaan ehdoilla.
kahden kauppa
Ilmoita asiattomasta kommentistapitkään harkitsin iPhonen ja muun välillä ja testailin lukuisia malleja. Yllä esille tuotujen syiden vuoksi lopulta päädyin nokian n97 miniin ja olen ollut tyytyväinen. N900 oli insinöörien lelu, mutta tällä minillä onnistuu kaikki mitä tarvitsen. Ja oikeasti näppäimistöllä on parempi kirjoittaa kuin kosketusnäytöllä. Akun kesto, kamera, navi, ym.. riittää mulle ja otin ilman kytkykauppaa. Kaksi vuotta on kännykkämaailmassa pitkä aika.
Nokia sucks
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn todellakaan ole ollut kovin innostunut tästä Nokian pakkomielteestä yrittää ympätä kaikki toiminnot yhteen kapulaan kuin svetsiläiseen linkkariin. Todelliset innovaatiot on tällä saran jo tehty. Todella uusien tuotteiden kehittelyssä Nokia on kaukana jäljessä. Nokialla ei varmaan ole käynyt mielessäkään ottaa osaa sähköisen kirjan tai tekstin lukuulaitteen kehittämiseen. Applehan hommaa vie kympillä eteenpäin (ipad). Teksin ja kuvien kohdalla on tulossa iso harppaus kun kaikkea voi tsekata yheltä ohuelta platformilta.
sähköinen muste (esim Endles Ideas) luo mahdollisuuden todella kestäville akuille.
Nokia on dinosaurus ja hirttäytynyt yhden kapulan varaan. Valitettavasti Suomi -luku kansana- on luovuttanut pelin jo alkumetreillä. Innovaatioita -my (---)!
iPhone developer
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoku kommentoi juuri, että Nokialle vakiosovelluksia (puhelimen mukana tulevia) ohjelmia tekevät eivät näe mitään järkeä tehdä myytäviä sovelluksia. Esimerkkinä heitettiin iFart. Tosiasiassa Apple on Jobsin mukaan maksanut myyntiprovisioita ohjelmista jo miljardi dollaria. Yli 125 000 sovellusta on myynnissä ja sadat tuhannet ohjelmoijat ympäri maailmaa tekevät lisää koko ajan. Ja miksi? Koska siinä tienaa ja se on ennen kaikkea hauskaa. Muutama leipääntynyt väsynyt Nokialle tilaustyönä kökköjä ohjelmia tekevä tyyppi ei ole mitään siihen verrattuna. IPhonelle tekevät ohjelmia kaikki maailman parhaat ohjelmoijat.
e
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen käyttänyt Nokian puhelimia keväästä 95 saakka. Tähän asti laatu on ollut Nokian tavaramerkki, mutta pari uusinta (kosketusnäyttö sekä joku tavallinen "älypuhelin") ovat olleet surkeita. Näytöt hajoilee, näppäimistökosketus on huono, navigaattorin uusi päivitys ei toimi jne. Uskollisuus on koetuksella. Ja minä onneton maksan tällä hetkellä nöiden kahden rikkinäisen Nokialaisen älypuhelimen kytkykauppamaksuja. Vaimolle ostin iPhonenen ja täytyy sanoa, että hakkaa Noksuluurit 100-0.
eihiivatti
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikille Applen luovuutta ja vapaata työympäristöä hehkuttaville tiedoksi (erityisesti Ad:lle), että todellisuus on jotain ihan muuta. Applella mm. toimii oma "Gestapo" joka etsii vuotoja ja pitää ns. "ratsioita" jotka kohdistuvat työntekijöihin. Tälläisissä tapauksissa työntekijät eivät mm. saa pitää puhelinta hallussaan ja jos sellainen löytyy tulee potkut saman tien, työntekijät eivät myöskään saa poistua kunnes "Gestapo" on saanut hommansa hoidettua.. Googlatkaa vaikka ja ihmetelkää, ja pitäkää turpanne tukossa jos ette tiedä.
PS. En kannata kumpaakaan merkkiä, Applea tai Nokiaa.
Erkki
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhan puhelimena iPhone on kyllä surkea. Naurettava akunkesto, surkuhupaisa kuuluvuus kentän reunalla, puuttuvia pikkujuttuja ja ärsyttäviä bugeja. Esim. jos sulla on hands free ja saat puhelun johon et halua vastata, et saa soittoääntä hiljaiseksi yhtään mitenkään. Voit toki katkaista puhelun mutta harvoin haluat lyödä pomolle luuria korvaan. Kamera myös 90-luvun aikainen räpsy (tosin se vissiin korjaantuu seur. iPhone mallissa).
Tuossa suhteessa kyllä huomaa että Nokia on tehnyt nimenomaan puhelimia 20 vuotta kauemmin.
Mutta softapuoli ja kosketusnäytön käytettävyys älypuhelin-puolella on vertaansa vailla iPhonessa.
Nokia sai valta-asemansa 90-luvulla tekemällä puhelimia nimenomaan käyttäjälähtöisesti. Helppoja, monipuolisia, toimivia puhelimia.
Muut firmat tekivät kapulaista, hiomatonta ja hankalaa insinööritekniikkaa.
Tämä on nyt Nokialla pahasti unohtunut, ja siksi iPhone menee pitkästi edellä.
tenu
Ilmoita asiattomasta kommentistajuu ja muut mallit toimii paremmemin kuin NOKIA.Omani oli huollossa 2 kuukautta.Eka kuukauden ja seuraavana päivänä toisen perään sama vika.Että se nokian laadusta.
ihme parjausta
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä tässä nyt oli murenemassa??? Negatiivista spekulaatiota koko uutinen.
Mettäsusi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnkohan minulla viimeinen nokilainen softansa takia - mitä ilmeisimmin on! Puhelimet eivät toimi pariin ja nettitikku ei yhtään sen paremmin Linuxin kanssa. Linuxharrastajana en siitä tietenkään ota isoa henkilökohtaista stressiä, kun toimimattomat voi laittaa toimimaan. Mutta Nokia menettää yhden potentiaalisen asiakasryhmän sillä, että Linux-yhteistyö ei maita ja kiinnosta.