Nokian ihme - takana loistava tulevaisuus
Paperia, kumisaappaita, kännyköitä. Nokian tie 2000-luvun alun matkapuhelinjätiksi alkoi vaatimattomasta puuhiomosta Tammerkosken rannalta. Katso Nokian historian tärkeimmät käännekohdat aikajanalta.
Matkan varrella se ehti kiskoa Suomen lamasta ja synnytti huippuosaajien Suomen karismaattisen johtajansa Jorma Ollilan voimin. Nyt Suomen talouden kruununhelmen tulevaisuus on hämärän peitossa.
Pitkän historiansa aikana Nokia on kuitenkin onnistunut ponnistamaan konkurssin partaalta uuteen nousuun.
-
Fredrik Idestam perustaa puuhiomon Tammerkosken rannalle
Paperia aletaan valmistaa lumpun sijaan puusta. Nokia on uuden teknologian edelläkävijöitä.
"Siitä tuli heti valtava kansainvälinen vientiyritys".
Martti Häikiö, professori, historiantutkija, Helsingin yliopisto
-
Yhtiö monialaistuu
Yhtiöllä on jo paperi-, kaapeli- ja kumituotantoa. 1960- ja 1970-luvuilla Nokia on Suomen suurimpia monialayrityksiä.
-
Kontio-saapas markkinoille
"Nokia kalosseineen, renkaineen ja vessapapereineen on varsinainen household-name".
Martti Häikiö, professori, historiantutkija, Helsingin yliopisto
-
Maailman ensimmäinen NMT-matkapuhelin Mobira Cityman markkinoille
Elektroniikkateollisuuden aikakausi alkaa 1980-luvulla. Nokia päättää keskittyä kulutuselektroniikkaan, lähinnä televisioiden valmistukseen. "Se osoittautui suureksi strategiseksi virheeksi. Mentiin väärälle alalle. Nokia oli upota, hävitä kokonaan".
Martti Häikiö, professori, historiantutkija, Helsingin yliopisto
-
Nokia on konkurssin partaalla
"Vuosi 1991 oli Nokian pitkän historian ehdoton aallonpohja. Firman kassa oli tyhjä ja firma melkein myytiin Ruotsiin. Nyt ei olla lähelläkään yhtä dramaattisia vaiheita".
Martti Häikiö, professori, historiantutkija, Helsingin yliopisto
-
Ensimmäinen GSM-puhelin
Nokia 1011 tulee markkinoille. Jorma Ollila toimitusjohtajaksi.
-
Nokia kiskoo Suomen lamasta
"Vienti lähti vetämään, Nokia teki tuotteita joita maailmalla ostettiin. Tieteelliseen tutkimukseen perustuvan uudistuksen rooli kasvoi. Osaajien Suomi syntyi. Digitalisoituminen sattui Suomen kannalta oleelliseen aikaan".
Martti Häikiö, professori, historiantutkija, Helsingin yliopisto
-
Nokiasta maailman johtava matkapuhelinvalmistaja
"Nokian osuus oli korkeimmillaan 25 prosenttia kaikista yritysten maksamista veroista, eli yli miljardi euroa vuodessa. Viime vuonna osuus oli kymmeniä miljoonia euroja".
Pekka Ylä-Anttila, tutkimusjohtaja, Etla
-
Siemens tulee mukaan
Nokia ja Siemens yhdistyvät Nokia Siemens Networksiksi.
-
Kurssi puolittuu, Bochum suljetaan
Saksan Bochumin tehdas suljetaan. Neuvottelut Turun toimipisteen lopettamisesta alkavat.
-
Jyväskylä kiinni
Nokia ilmoittaa sulkevansa Jyväskylän toimipisteensä.
-
Stephen Elopin kausi alkaa
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo irtisanotaan syyskuussa 2010. Hänen seuraajakseen tulee kanadalainen Stephen Elop.
-
Tehdas Romaniassa suljetaan
Nokia ilmoittaa sulkevansa Romanian-tehtaansa.
-
Työntekijöitä ulkoistetaan Accenturelle
Väkeä vähennetään, kun yhtiö siirtyy Symbian-käyttöjärjestelmästä Microsoftin Windowsiin. Osana järjestelyä Nokia ulkoistaa 2 800 työntekijää Accenturelle.
-
Suurten leikkausten päivä
Nokia ilmoittaa 14. kesäkuuta uusista rajuista säästöitä. Suomesta irtisanotaan 3700 työntekijää. Salon matkapuhelintehdas lakkautetaan. Maailmanlaajuisesti yhtiö vähentää jopa 10 000 työntekijää. Nokian tavoitteena on noin 1,6 miljardin euron kustannussäästöt ensi vuoden loppuun mennessä.

Keskustele uutisesta
- Silloin kun kännykkä kehitettiin, sitä ei ollut olemassa. Kun Steve Jobs kehitti iPadin, sitä ei ollut olemassa, Kalle Isokallio sanoi Aamu-tv:n Jälkiviisaat-keskustelussa. Mitä mieltä olet, löytyykö Nokiasta vielä potkua keksiä jotain aivan uutta?