Turku |

Nokian irtisanomiset kova paikka monelle perheelle

Salon kaduilla tunnelmat ovat synkät. Nokiaan on Salossa luotettu aina, ja Salo on profiloitunut Nokia-paikkakunnaksi. Salolaiset murehtivat tulevaisuutta, sillä katukeskusteluissa välillisten vaikutusten arvioidaan olevan hirvittävät.

Ihmisiä kävelee sillalla.
Salolaisia askarruttaa kaupungin tulevaisuus. Kuva: YLE / Markku Sandell

- Nokian irtisanomiset vaikuttavat täällä Salossa ihan kaikkeen. Tämä koskee kauppaa, alihankkijoita sekä muita Nokian yhteistyökumppaneita. Iso paukku, murehtii entinen Nokian työntekijä Jari T. Virtanen.

Virtanen tarttui aikoinaan ensimmäisten joukossa tarjolla olleeseen eropakettiin vapaaehtoisesti.

- Lähdin opiskelemaan, se tuntui silloin hyvältä ratkaisulta, sanoo Virtanen.

Nokia vakuutteli vielä vuosi sitten, että tuotanto säilytetään Salossa. Ristiriitaiset tiedot ovat murentaneet kaupunkilaisten luottamuksen yritykseen. Nokian tuotannossa työskentelee myös pariskuntia. Heidän perheissään potku-uutinen on katastrofi.

- Salo on aina ollut yhtä kuin Nokia. Eihän tässä enää voi luottaa mihinkään. Työttömien asuntovelkaisten määrä kadulla vain lisääntyy, eikä täällä ole tilalle uusia työpaikkoja. Jossain vaiheessa asuntoja alkaa tulla myyntiin ja niiden hinnat romahtavat. Perheiden on pakko paeta paikkakunnalta, murehtii eläkkeellä oleva salolainen mies.

Nokian paikalliset kumppanit tuntevat tuotannon irtisanomiset välittömästi selkänahassaan.

- Eipä hyvältä tunnu. Olen itse pakkolomalla Nokian alihankkijalta. Ilmeisesti ei ole toivoakaan päästä töihin, sillä oma työnantajani tuskin tarvitsee minua enää, kertoo salolainen mies.

Salolaiset toivovat, että kaupunki tulisi apuun välittömästi. Koulutus uudelle alalle voi olla ainoa mahdollisuus löytää työtä paikkakunnalta. Kadulla pohditaan, että esimerkiksi terveydenhuoltoon ja vanhustyöhön saatetaan tarvita tekijöitä.







Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä