Talous |

Nokian loppuvuoden tulos odotuksia parempi

Nokian liikevoitto ilman kertaeriä nousi loka-joulukuussa 1 473 miljoonaan euroon. Edellisen vuoden vastaavana aikana liikevoitto oli 1 239 miljoonaa euroa. Liikevoitto kaksinkertaistui edellisestä neljänneksestä. Liikevaihto laski viitisen prosenttia 11 988 miljoonaan euroon edellisen vuoden vastaavasta ajasta.

Sisäkuva Nokian myymälästä
Kuva: YLE

Nokian hallitus päätti esittää osingon pitämistä ennallaan eli 0,40 eurossa osakkeelta.

Kännykät kävivät hyvin kaupaksi. Nokian matkapuhelinten kappalemääräinen myynti kasvoi 126,9 miljoonaan laitteeseen, mikä oli 12 % enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana ja 17 % enemmän kuin vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä.

Nokian markkinaosuus matkapuhelimissa oli loka-joulukuussa 39 prosenttia. Koko vuoden 2009 arvioitu markkinaosuus oli 38 % ja se laski arvioidusta 39 %:sta. Vuoden viimeisellä neljänneksellä Nokia kasvatti markkinaosuuttaan kaikilla muilla alueilla paitsi Pohjois-Amerikassa, jossa sen markkinaosuus pysyi ennallaan.

Älypuhelimissa ja mobiilitietokoneissa markkinaosuus kasvoi 40 %:iin edellisen neljänneksen 35 %:sta.

Nokian myymien kännyköiden keskihinta nousi hieman. Keskimääräinen hinta oli 63 euroa kun se edellisellä neljänneksellä oli 62 euroa. Vuosi sitten keskihinta oli kuitenkin huomattavasti korkeampi eli 71 euroa.

Nokia arvioi, että toimialan kappalemääräinen myynti kasvaa noin 10 % vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna. Osavuosikatsauksen mukaan Nokian tavoitteena on pitää markkinaosuus matkapuhelimissa tänä vuonna samana kuin vuonna 2009 eli 38 prosentissa. Nokian tavoitteena on kuitenkin kasvattaa hieman euromääräistä osuuttaan kännykkämarkkinoista.

Tulosjulkistuksen jälkeen Nokian kurssi lähti Helsingin pörssissä huimaan nousuun. Ylimmillään kurssi kävi viitisentoista prosenttia keskiviikon päätöskurssia korkeammalla. Pörssipäivän varsinaisen kaupankäynnin päättyessä osakkeen hinta oli 9,91 euroa ja nousuprosentti 9,87.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä