Nokian osakkeen heittely jatkunee syksylläkin
Kun näkyvyys yhtiön tulevaisuuteen on rajattu, vaikuttavat huhut sijoittajien käytökseen tavallista enemmän. Analyytikon mukaan Nokian tilannetta on vaikea arvioida edes muutaman kuukauden päähän. Sijoittajia Nokia tuntuu silti kiinnostavan.
Nokian osake on tehnyt kesällä nopeita käännöksiä. Inderesin analyytikko Mikael Rautasen mukaan nykyinen heittelehtiminen olisi ollut vielä kolme vuotta sitten poikkeuksellista. Silloin markkinoilla tiedettiin, miten yhtiöllä menee.
- Tällä hetkellä ei tiedetä, missä yhtiö on vuoden päästä, ei tiedetä edes, missä yhtiö on kolmen kuukauden päästä, se heijastuu osakemarkkinoiden käyttäytymiseen, Rautanen sanoo.
Osakkeen nousuihin ja laskuihin ovat vaikuttaneet monenlaiset huhut ja tiedonrippeet. Toimitusjohtaja Stephen Elopin keskiviikkoinen näyttäytyminen tiedotustilaisuudessa Oslossa sai osakkeen Helsingin pörssissä hetkelliseen nousuun. Nostetta ovat tuoneet myös huhut uusista älypuhelimista ja niiden julkaisuajankohdasta, sekä erilaiset valtausspekulaatiot.
Laskua ovat sen sijaan tuoneet muun muassa arviot markkinaosuuden pienenemisestä.
"Ensisijaisesti keskityttävä älypuhelimiin"
Microsoft kertoi alkuviikosta yhteistyökumppaneistaan tablettimarkkinoilla. Muutoin tiiviistä yhteistyöstä huolimatta Nokia ei ollut mukana Microsoftin tablettisuunnitelmissa. Analyytikko Mikael Rautasen mielestä on hyvä, että Nokia keskittyy tällä hetkellä älypuhelimiin.
- Tablet-markkinat ovat erittäin haastavat. Siellä on yrityksiä, jotka ovat tottuneet pc-markkinoilla jo vuosikymmenten ajan valmistamaan laitteita erittäin kustannustehokkaasti, Rautanen arvioi.
Rautasen mukaan Nokialla pitäisi olla jokin kilpailuetu, kuten laite- tai sovellusinnovaatio, ennen uudelle alueelle hyppäämistä. Toistaiseksi vain Apple on pystynyt tekemään tablettimarkkinoilla rahaa.
- Uskon ja toivon, että Nokia keskittää rajalliset resurssinsa laittaakseen älypuhelinten liiketoiminnan kuntoon.
Sijoittajat odottavat uusia malleja
Sijoittajat eivät ole Nokiaa osakkeen heilahtelusta huolimatta hylänneet, päin vastoin. Nokia sai heinäkuussa noin 2 000 uutta osakkeenomistajaa, kaikkiaan heitä on nyt noin 245 000. Heittelyä on luvassa jatkossakin, varoittelee Rautanen, sillä näkyvyys Nokian tulevaisuuteen on rajallinen.
Moni Nokian sijoittaja katselee nyt kohti syksyä, jolloin Nokialta odotetaan seuraavaa liikettä. Windows 8 -puhelinten ominaisuuksista ja tulosta markkinoille riittää erilaisia huhuja. Keskiviikkona toimitusjohtaja Stephen Elop muotoili kännyköiden tulevan markkinoille lähiaikoina.
- Mikäli Nokia pystyy esittelemään syksyllä uusia vakuuttavia puhelinmalleja, ja niiden joulumyynti lähtee vetämään, saattaa osakkeen nousu olla pysyvämpää, Rautanen arvioi.
Rautanen odottaa Nokialta ja Microsoftilta jotain uutta ja erilaista, sellaista mitä Apple ja Android eivät ole vielä pystyneet tarjoamaan. Altavastaajan asema on Nokialle vaikea.
- Ainoa, mitä pystyn varmuudella sanomaan, on että osakkeen heilunta tulee jatkumaan rajuna tulevaisuudessa. Osakekurssin kestävä käänne voi tulla vain sitä kautta, että Nokian liiketoiminta lähtee elpymään, ja näkyvyys siihen on tällä hetkellä hyvin rajallinen.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Bittiraha viranomaisten syynissä - huolenaiheena veronkierto, musta pörssi ja järjestäytynyt rikollisuus
Musta pörssi, heilahteleva kurssi ja epäluotettavat vaihtopörssit tekevät bittirahasta riskialttiin valuutan, joka aiheuttaa päänvaivaa finanssialaa valvoville viranomaisille. Isossa-Britanniassa joukko veroviranomaisia, poliiseja ja tiedustelupalvelun agentteja kokoontui maanantaina Lontooseen puhumaan digitaalisen valuutan tulevaisuudesta.
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
Tarjolla 250 työpaikkaa verovapaana – Finnair auttaa rekrytoinnissa
Finnair arvioi, että lähitulevaisuudessa irtisanomistarvetta ei ole yhtiön tekniikasta.
