Talous

Nokian Renkaat vahvistui Venäjällä

Kulut ovat kurissa, ja henkilöautonrenkaiden myynti kasvaa - etenkin Venäjällä.

Nokian Renkaat kertoo parantaneensa asemiaan ja voittaneensa markkinaosuuksia Venäjällä ja Pohjois-Euroopassa. Niinpä autonrenkaiden tilauskanta on pysynyt hyvänä markkinatilanteesta huolimatta.

Kannattavuus puolestaan paranee, koska kustannusten osuus liikevaihdosta on laskussa.

Liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä yli viidenneksen viime vuoden vastaavasta ajasta lähes 414 miljoonaan euroon. Liikevoitto vankistui jotakuinkin tasan viidenneksen lähelle 113 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Kim Gran sanoo, että tuottavuus parani, kulukontrolli onnistui ja keskihinta nousi. Nämä yhdessä kasvattivat Nokian Renkaiden tuottoja.

Päämarkkinat Venäjällä ja Pohjois-Euroopassa ovat terveet ja tarjoavat hyviä mahdollisuuksia, Gran toteaa. Liikevoiton ja liikevaihdon arvioidaan kasvavan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä