Keski-Pohjanmaa |

Nokian saneeraus: Kerrannaisvaikutuksia Kaustiselle?

Nokian irtisanomisten vaikutukset eivät ole torstai- iltapäivään mennessä kantautuneet Kaustiselle. Nokialle ohjelmistoja valmistavan Sasken Finland -yhtiön toimitusjohtaja Hannu Jyrkän mukaan yhtiö on Saskenin merkittävä asiakas.

Jyrkän mukaan yhtiö on vielä Nokian suhteen median tietojen varassa.

Saskenilla on toimipisteet Kaustisella, Tampereella, Oulussa ja Helsingissä. Kaustisella työskentelee  60 henkeä ja koko maassa 130. Yritys on intialaisessa omistuksessa. Se testaa ja kehittää langattomaan teknologiaan liittyviä palveluja.

Nokia karsii

Nokia aikoo vähentää koko Suomesta 3700 työntekijää ensi vuoden loppuun mennessä.

Esimerkiksi Nokian jätti-irtisanomiset koskevat rajusti myös Oulua. Ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Mikko Merihaara arvioi, että Oulusta lähtee noin viisisataa työpaikkaa.  Merihaaran mukaan Ouluun jää Nokian leikkausten jälkeen lähinnä edullisempien peruspuhelinten ohjelmistokehitystyö. Muutamia Oulussa käynnissä olleita tuotekehitysprojekteja on lakkautettu jo torstaina.

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä