Nokian taposta epäilty on poliisin vanha tuttu
Mies on tunnustanut teon ja häntä esitetään vangittavaksi perjantaina. Epäillyllä on takanaan useita tuomioita mm. väkivaltarikoksista.
Poliisi on ottanut kiinni tamperelaisen 20-vuotiaan miehen epäiltynä Nokialla vuodenvaihteessa tehdystä henkirikoksesta.
Mies on kuulusteluissa tunnustanut teon ja häntä esitetään vangittavaksi perjantaina.
Rikoksen 34-vuotias uhri oli puolenyön jälkeen riitautunut nokialaisessa Pub Emmassa muiden asiakkaiden kanssa. Riidan yhteydessä häntä oli lyöty teräaseella selkään.
Riita oli loppunut nopeasti ja puukotuksen uhri oli mennyt istumaan ravintolan nurkkapöytään. Parinkymmenen minuutin kuluttua hän oli poistunut ravintolasta ja kävellyt läheiselle lastauslaiturille, mistä hänet löydettiin kuolleena tiistaina aamupäivällä.
Rikoksesta epäillyllä miehellä on takanaan useita tuomioita väkivalta- ja omaisuusrikoksista.
Kolme muuta kiinniotettua on päästetty vapaaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Sieppaustutkinta: Jemenin kuolemanrangaistus on ongelma Suomen KRP:lle
Suomen keskusrikospoliisi on käynnistämässä yhdessä jemeniläisten viranomaisten kanssa rikostutkintaa sieppauksesta. Jemenissä käytössä oleva kuolemanrangaistus aiheuttaa ongelmia Suomen osallistumiselle rikostutkintaan.
Valio: Muutama tuhat ihmistä saattanut syödä myynnistä vedettyä papusekoitusta
Tuotetta on mennyt lähinnä kahviloihin ja henkilöstöravintoloihin, mutta myös pariin kouluun. Valio sai belgialaiselta tavarantoimittajaltaan ilmoituksen, jonka mukaan yhdessä erässä Valiolle toimitettua papu-siemenkasvissekoitusta saattaa olla hulluruohon siemeniä.
