Nokian tappio uutisoitiin maailmalla suureksi
Kansainvälisissä arvioissa Nokian tilannetta pidetään huolestuttavana.
The Wall Street Journal kirjoittaa "vaikeuksissa olevan" Nokian kertoneen torstaina raskaista tappioista, koska yhtiö ei ole onnistunut paikkaamaan Lumia-puhelinten myynnillä muiden tuotteiden myynnin laskua.
Britannian yleisradioyhtiö BBC huomauttaa Nokian menettäneen yhä markkinaosuuttaan Samsungille ja Applelle. BBC mainitsee Nokian osakkeiden nousseen, koska luvut eivät olleet yhtä heikot kuin oli ennakoitu. Ovumin analyytikko Nick Dillon sanoo BBC:lle osavuosikatsauksen olevan Nokialle toivon pilkahdus lukuisten huonojen uutisten jälkeen.
Ruotsalainen Dagens Industri otsikoi Nokian tuloksen olevan odotettua paremman ja yhtiön kriisin mahdollisesti helpottavan.
Uutistoimisto Reuters on kerännyt analyytikkojen arvioita Nokian toisen vuosineljänneksen tuloksesta.
- Kolmannesta vuosineljänneksestä tulee Nokialle kaikkein vaikein, sanoo J.P. Morganin analyytikko Sandeep Deshpande.
- Nokian tulos on odotetunlainen. Yhtiöllä on sama vanha ongelma - se ei pysty lisäämään Lumia-puhelinten toimituksia riittävän nopeasti kattaakseen Symbian-laitteiden myynnin laskun.
Nokia puhutti Twitterissä
Talousasiantuntijat kommentoivat Nokian tulosta myös Twitterissä.
- Nokia valitsi pitkän aikavälin strategian. On naivia odottaa tuloksia lyhyellä aikavälillä. Odotan parempia tuloksia vasta vuoden loppuun mennessä, kommentoi tutkimusyhtiö IDC:n analyytikko Francisco Jeronimo Twitterissä.
Jeronimon mielestä Nokian suurin toisen neljänneksen pettymys oli Pohjois-Amerikka.
- 600 000 myytyä laitetta on äärimmäisen vähän siihen nähden, miten paljon rahaa alueeseen on investoitu, Francisco Jeronimo twiittasi.
Tutkimus- ja konsultointiyritys Gartnerin analyytikko Carolina Milanesi puolestaan twiittasi Nokian paineen matkapuhelinmarkkinoilla kasvavan Samsungin kaltaisten kännykkäyhtiöiden ja halpoja kännyköitä myyvien yhtiöiden vuoksi.
- Nokian tuloksesta on haastavaa löytää merkkejä paremmasta kehityksestä, Milanesi twiittasi.
Innovaatiokonsultti Ben Smith sen sijaan twiittasi Nokian tuloksesta hieman positiivisemmin.
- 4 miljoonan Lumian myynti näyttää positiiviselta, Smith twiittasi.
