Nokian vesimuutoksista ei terveydelle haittaa
Vesinäytteiden tulokset varmistivat, että nimenomaan rikkoutuneesta pumpusta irronneet hiukkaset ja kemiallinen nesteseos muuttivat veden makua ja hajua.
Ensimmäisten Nokian Kankaantaan vesistä otettujen näytteiden laboratoriotulokset ovat valmistuneet. Sunnuntaina otetut näytteet vahvistavat sen, mitä jo aiemmin arveltiin. Rikkoutunut puhdasvesipumppu on syypää vesiongelmiin. Pumpusta on irronnut sen rikkoutuessa pieniä metalli- ja hiilihiukkasia sekä kemiallista nesteseosta.
Pirtevan eli Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön mukaan vedestä ei ole terveydelle haittaa. Varotoimenpiteenä Kankaantakana on toistaiseksi kielletty käyttämästä vettä talousvetenä eli ruoanlaittoon ja juomiseen, kunnes veden laatu on varmistettu tutkimustuloksin.
Kankaantaan lähialueilla vettä on ohjeistettu olemaan käyttämättä talousvetenä, jos siinä havaitaan haju- ja makuvirheitä.
Vedessä ei bakteereja
Tällä hetkellä ei epäillä, että vedessä olisi mikrobiologisia taudinaiheuttajia. Ilmoituksia sairastuneista ei ole myöskään ole tullut. Sunnuntaina otetuissa vesinäytteissä ei ole todettu veden saastumisesta kertovia bakteereita.
Näytteitä tutkitaan jatkuvasti ja verkoston huuhtelua jatketaan. Näytteiden tuloksista tiedotetaan niiden valmistuttua.
On mahdollista, että haju- ja makuvirheistä vettä leviää putkistossa huuhtelun edellä. Tämän vuoksi myös koko Nokialla voidaan lähimpien vuorokausien aikana havaita hetkellisiä haju- ja makuvirheitä vedessä.
Vedenjakelupisteitä on avattu Nokialla Pajakatu 28 A:ssa ja Öljytie 2:ssa, joissa vettä on varauduttu jakamaan maanantaina klo 22:een saakka ja tiistaina klo 6.30 - 22. Asukkaat voivat soittaa havaitsemistaan muutoksista vesilaitokselle puh. (03) 56 520 500.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
Bach sai urkurin pois tolaltaan
Kun takana on yhteensä 46 vuotta kolmen kirkon urkurina ja ikää pian 70 vuotta, voi jo hyvillä mielin jäädä eläkkeelle. Paitsi että Matti Hannula jatkaisi työssään, jos voisi, mutta kun ei voi.
Tampere on edelleen matkailuykkönen
35 kaupungin houkuttelevuus matkailukohteena arvioitiin Taloustutkimuksen vertailussa kouluarvosanoin, ja ykköseksi nostettu Tampere jätti keskiarvolla 8,41 taakseen mm. Turun, Hangon ja Savonlinnan.
Veikko Sinisalo -palkinto näyttelijä Eriikka Väliahteelle
Arvostettu Veikko Sinisalo -palkinto myönnettiin perjantaina näyttelijä Eriikka Väliahteelle. 3 000 euron arvoisen tunnustuksen myöntämisperusteiksi mainittiin muun muassa esimerkillinen työmoraali ja luova hulluus.
Poliisit vannovat kunnioittavansa ihmisarvoa
Poliisien vannoman eettisen valan tarkoitus on saada heidät tiedostamaan heiltä odotetut arvot ja toimintatavat yhä selvemmin. Poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Ammattiin valmistuvien "yo-lakeille" ei enää naureskella
Ylioppilaslakki valmistetaan perinteikkäällä tehtaalla juuri tilaajan toiveiden mukaiseksi. Erilaiset kokardit, tupsut ja vuorivärit tekevät päähineestä kantajansa näköisen, ja oman lakkinsa saavat myös ammattiin valmistuvat.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ministerin kissa otti nimitysuutisen rauhallisesti
Perjantaina nimitettävä asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen aikoo jatkossakin nukkua öitään Tampereella. Kotona Hervannassa ministeriä odottaa myös tärkeä poliittinen neuvonantaja; päivän lehtien lukemisessa selausapuna toimiva Tähti-kissa.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
