Kotimaa |

Nokkakolari sulki viitostien Heinolassa

Kahden auton nokkakolarissa loukkaantui vakavasti kaksi ihmistä. Kaksi sai lievempiä vammoja.

Viitostie oli tänään sunnuntaina hetken suljettuna liikenteeltä Heinolassa sijaitsevan Lusin kylän pohjoispuolella sattuneen nokkakolarin takia. Pelastuslaitoksen mukaan tie oli poikki noin 45 minuuttia ja saatiin avattua liikenteelle puoli kuuden aikaan illalla.

Päivystävän palomestarin mukaan kaksi vastakkaisista suunnista tullutta autoa törmäsi toisiinsa. Kaksi hmistä loukkaantui vakavasti ja kaksi lievemmin. Kaikki neljä vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Autot ohjattiin kolaripaikan ohi kiertotietä.

Poliisi oli kolaripaikalla ja tutkii onnettomuuden syytä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä