Noora Laukkanen valmis Lontoon olympia-altaaseen
Oulun uintia edustava Noora Laukkanen on valmistautunut lauantaina alkaviin olympiauinteihin muun uintijoukkueen mukana Espanjan etelärannikolla Torremolinoksessa. Lontooseen joukkue siirtyy keskiviikkona.
Oululaisen Noora Laukkasen, 19, viimeistelyharjoitukset Torremolinoksessa ovat sujuneet hyvin.
- On saatu hyviä treenejä, fiilis on hyvä ja kaikki ovat terveitä, kertoi Noora maanantaina ennen viimeisiä kovia harjoituksia ennen olympiakisoja.
Tosi koitos Nooralla on edessä jo lauantaina, jolloin uidaan 400 metrin sekauinnin alkuerät. Tuolle matkalle Noora sai olympiapaikan vain kolme viikkoa sitten, jolloin Kansainvälinen uimaliitto FINA kutsui hänet kisoihin.
B-raja alittui Unkarissa
Laukkanen alitti B-rajan Debrecenin EM-uinneissa toukokuussa omalla ennätysajallaan 4.50,08. Tätä aikaa Laukkanen lähtee myös Lontoossa alittamaan.
- Toinen tavoite on alittaa SM-aika. Siihen on kolme kymmenystä Debrecenin ajasta ja sen kurominen on realistista.
- Kutsu olympialaisiin tuli yllätyksenä ja on pitänyt motivoitua uudelleen kauden jatkumiseen. Mutta hyvältä näyttää, kertoo iloinen Noora.
- Ei ole mitään hävittävää, yritän vain parhaani ja katsotaan mihin se sitten riitää, toteaa Noora periurheilijamaiseen tapaan.
Nuorella urheilijalla kokemusta jo Pekingistä
Noora Laukkasen nykyinen valmentaja Tommi Pulkkinen ei ole suojattinsa matkassa viimeistelyleirillä eikä tule myöskään Lontooseen.
- Olympiakomennus tuli niin yllättäen. Kuulumisia ollaan vaihdettu harjoitusten sujumisesta ja luotan täysin paikalla oleviin valmentajiin.
Suomen uintijoukkue siirtyy Torremolinoksesta Lontooseen keskiviikkoaamuna. Olympia-areena ei ole Nooralle entuudestaan tuttu, ja tarkoitus onkin päästä ottamaan ensituntumaa altaaseen nopeasti.
- Jos pääsisi pulahtamaan altaaseen jo keskiviikkoiltana, Noora kertoo joukkueen toiveista.
Neljä vuotta sitten Noora Laukkanen oli vain 15-vuotiaana Suomen nuorin olympiaurheilija Pekingin olympialaisissa.
- Siitä kokemuksesta on varmasti hyötyä nyt Lontoossa. Tietää, että joka paikassa on paljon ihmisiä ja varsinkin media on ympärillä massiivisesti mukana. Ei ole enää shokki, kuten Pekingissä nuorelle tytölle, Noora uskoo.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Vuokatti valmiina MM-kisoihin
Vuokatissa järjestettävät kisat ovat yhdet suurimmista suunnistuksen MM-kisoista koskaan, sanoo kansainvälisen suunnistusliiton urheilujohtaja Björn Persson.
Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEM ajetaan alas
Pohjoinen elokuvatuotanto elää muutoksen aikaa, kun POEM-säätiö lopettaa toimintansa. Toiminnat ovat siirtymässä kaupungin liikelaitos Business Oululle. Tekijät muistuttavat, että luoviin aloihin pitää Oulussa panostaa jatkossa entistä enemmän.
Puolustusvoimille 15 miljoonaa Raahen tutkiin
Tuulivoiman rakentaminen pakottaa Puolustusvoimat uusimaan tutkajärjestelmän Raahen seudulla. Perämeren tuulivoima-alueelle esitetään myös turbiiniveroa.
Villiyrtit ovat viherbuumin uusi tulokas
Luonto on nyt täynnä villiyrttejä, joista nokkonen on ykkönen monipuolisuutensa ja runsaan ravintoarvonsa vuoksi. Villiyrtit on kerättävä keskustan ulkopuolelta, reilun matkan päässä autotiestä ja ne kannattaa nauttia kuurina.
Saara Aalto ja José Carreras söivät takahuoneessa hedelmiä
Toukokuun alussa Kiinassa espanjalaistenori José Carrerasin kanssa konsertoinut Saara Aalto kertoo, ettei huipputenorilla ollut suuria vaatimuksia takahuoneen tarjonnan suhteen. Suomalaisartisti toivoo puolestaan omille keikoilleen takahuoneeseen peilin ja vihreää teetä.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
Ruutana tuo videon ja katutanssin teatterifestivaaleille
”Tässäpä teille aforismi: Rakkaus, perseestä. Kyllä ihminen yksinkin toimeen tulee.” Ruutana on katutanssia ja videota yhdistävä teatteriteos, joka kertoo nuorten aikuisten vaikeista elämänvaiheista.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Kauneushoitolapalveluissa piilee riskejä
Kauneushoitoloiden tarjoamat palvelut, kuten laitehoidot, täyteainepistokset ja laserit vaativat kosmetologeilta yhä enemmän. Kauneushoitolan voi perustaa ilman tutkintoa.
