Noora saa keilat kaatumaan
20-vuotias Vaasassa opiskeleva lahtelaissyntyinen Noora Alanko lähtee keilailun MM-kisoihin Thaimaahan. Hän on ensi kertaa edustamassa Suomea kansainvälisellä tasolla. Noora on yksi niistä harvoista nuorista naisista, jotka ylipäänsä keilaavat kilpaa.
Noora Alanko on tuttu näky Vaasan keilahallissa, tänäänkin mukana on kahdeksan omaa keilapalloa ja tarkoituksena on saada keilat tietenkin kumoon. Lahtelaisseuraa Sirkut SM-sarjassa edustavan Nooran päivät ovat yhtä keilaamista.
- Näin kisakaudella tulee lajiharjoittelua kymmenestä viiteentoista tuntia viikossa ja sitten melkien kaikki viikonloput ollaan kisoissa. Että kyllä keilailu vie kaiken vapaa-ajan oikeastaan, kertoo Alanko.
Naiskeilaajia edelleen vähän
Rekisteröityjen naiskeilaajien määrä on Suomen keilailuliiton tilastojen mukaan noin 3300. Nuorten tyttöjen ikäluokassa, jota Noorakin edustaa, on noin sata nuorta keilaajaa. Tilasto kertoo vuoden 2010 luvut, mutta keilailuliitosta kerrotaan määrän olevan tällä hetkellä aika pitkälti sama.
Keilailua pidetään hyvinkin miehisenä lajina, vaikka se sopii myös naisille. Keilailussa tarvitaan sekä voimaa että tekniikkaa ja sen minkä nainen ehkä voimassa miehelle häviää, voi hän voittaa edun tekniikassa.
- Ei voi sanoa, että miehillä olisi etulyöntiasema, että vaikka niillä on enemmän voimaa. Naiset pärjäävät sitten toisissa asioissa, pohtii Alanko.
MM-kisat odottavat juhannuksena
Noora Alanko lähtee edustamaan Suomea nuorten tyttöjen keilailun MM-kisoihin. Kisat ovat juhannuksena Thaimaassa ja ne kestävät kaksi viikkoa. Nelihenkisen joukkueen tavoitteena on tehdä parhaansa hyvin kovatasoisten joukkueiden rinnalla.
Pelipäivät saattavat venyä pisimmillään kymmenen tunninkin mittaisiksi, joten urakka ei ole ihan helppo. Pelipäivän aikana kun tulee tehtyä lähemmäs satakunta heittoa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Jaro vajaamiehisenä viime hetken voittoon
Hendrik Helmken unelmamaali viimeisellä minuutilla niittasi FC Lahden entistä syvemmälle suohon.
HJK kaatui ensimmäistä kertaa 51 vuoteen - "Ei olisi voinut parempaa kuvitella"
Sebastian Strandvall palautti VPS:n 51 vuoden jälkeen voittokantaan Helsingissä. HJK:lle 1-2-tappio oli jo toinen peräkkäinen kotinurmella.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Vaasan keskussairaalassa palonalku rakennustöiden vuoksi
Vaasan keskussairaalan alueella Hietalahdenkadulla syttyi iltapäivällä pieni palonalku. Hälytys palosta tuli puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Savunhaju levisi sairaalassa ja hissit suljettiin, mutta potilaita ei ole jouduttu evakuoimaan.
Urheiluseurojen tanssilavat sinnittelevät kökkätyöllä
Eteläpohjalaisten urheiluseurojen tanssilavat eivät ole enää entisenlaisia rahasampoja seuroille. Hyviä artisteja tarvitaan houkuttelemaan yleisöä lavalle, vaikka tuottoa tanssi-illasta ei juuri tulisikaan. Kökkätyöllä on toiminnalle ratkaiseva merkitys.
Energia-alan yritykset pitävät työvoimapulaa uhkana alan kehitykselle Pohjanmaalla
Yritysten arvioiden mukaan energia-alalle syntyy lähivuosina reilut 2000 uutta työpaikkaa, mutta tekijöitä uupuu pohjalaismaakunnista useita satoja. Pohjanmaan ELY-keskuksessa työvoimapulaa ei kuitenkaan nähdä todellisena uhkana.
Sport pestasi yli 200 ottelun verran SM-liigakokemusta
Kristian Tuohilammella ja Jere Laaksosella on aiempaakin kokemusta Sportista. Robert Nyholm on pohjanmaan kasvatteja.
Turkistarhauksen vastustajat ja kannattajat kohtasivat eduskunnassa
Tarhauksen vastustajat korostivat, ettei asiaa pitäisi lähestyä vain taloudellisesta vaan myös eettisestä näkökulmasta. Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtaja piti aloitetta järjettömänä.
