Noormarkku pääsee kaukolämmön piiriin
Jo pitkään vireillä ollut hanke voi vihdoin toteutua, kun Pori Energia laajentaa kaukolämpöverkkoaan. Työt Noormarkussa on jo aloitettu ja ne saadaan päätökseen ensi vuoden aikana.
Noormarkkuun on haluttu ja suunniteltu kaukolämpöä jo useiden vuosien ajan. Itsenäisen kunnan aikana suunnitelma ei kuitenkaan koskaan edennyt, sillä paikallista vääntöä ja erimielisyyttä aiheutti muun muassa lämpölaitoksen sijoituspaikka. Nyt näyttää siltä, että pieni etäisyys päätöksenteosta itse kohteeseen on laittanut vauhtia rattaisiin.
- Kyllä tämän nykyisen paikan selvittely aloitettiin varmaan jo muutama vuosi sitten. Sopiva paikka löytyi tuolta teollisuusalueelta, sanoo johtaja Timo Mäki Pori Energia Oy:sta.
Puuhakkeella toimiva lämpökattila rakennetaan Rauhalammin teollisuusalueelle vuonna 2013. Sitä ennen käyttöön otetaan siirrettävä lämpökeskus, joka sijoitetaan paloaseman tontille. Sillä toimitetaan kaukolämpöä sitä kaikkein nopeimmin tarvitseville.
Kaivuutyöt etenevät keskustassa
Katukuvassa kaukolämpötyöt näkyvät lähinnä pitkänä ja kiemurtelevana kaivantona. Mittaa runkoverkolle tulee noin kilometrin verran. Se on noin kolmannes Porin Energian vuosittaisesta kaukolämpöverkon laajennusurakasta.
- Lähinnä tähän ovat liittymässä alueen kerrostaloja ja rivitaloyhtiöitä. Tietysti koulut ja urheilutalo ja tämän tyyppiset. Myös muutama pienempi pientaloasiakas on liittymässä kaukolämpöön, Timo Mäki sanoo.
Työt Noormarkussa saadaan kokonaan valmiiksi ensi vuoden aikana. Hintaa uudelle kaukolämpöverkolle ja hakelaitokselle tulee reilu 2 miljoonaa euroa.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Narukerän maksuohjelmalle ei vielä lopullista hyväksyntää
Porin vapaa-aikalautakunta pyysi vielä maksusuunnitelmaan lisäselvityksiä. Maksuohjelma hyväksyttäneen kuitenkin lautakunnan kesäkuun kokouksessa.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Vanhuus ei tule yksin eläintarhan eläimillekään
Eläinten elinikä pidentyy huomattavasti tarhaoloissa. Korkeasaaresta löytyy maailman vanhin laiskiainen. Vanhuus ei tule kuitenkaan yksin; eläintarhan eläimiä vaivaavat myös vanhuuden mukaanaan tuomat sairaudet.
Kerrostalokaksio tuhoutui palossa Porin keskustassa
Palossa vältyttiin henkilövahingoilta. Syttymissyytä tutkitaan.
Hoitajien työaikapankki toimii Satakunnassa -kolmesta yövuorosta yksi vapaapäivä
Työaikapankkia käyttää tällä hetkellä noin 50 Satakunnan sairaanhoitopiirin työntekijää.
Lukko nappasi pisteet Pesä Yseiltä
Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela oli erityisen tyytyväinen Lukon esittämään sisäpeliin.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Air100 lentää Porista Helsinkiin koko kesän
Lentoyhtiö ei ole vielä saavuttanut kannattavuustavoitettaan. Yhtiö kuitenkin kertoo, että kysyntä on kasvanut jatkuvasti.
Rouva 47 - lääkäri käyttää nimeäsi vain luvan kanssa
Aluehallintovirasto on lähettänyt terveyskeskuksille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa, että kaikki potilaasta tallennettu tieto on aina salassa pidettävää. Sukunimellä kutsumisen voi korvata esimerkiksi vuoronumerolla.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.
