Kotimaa |

Nordean asiakkaiden pankkihuijaus koski kymmeniä

Kansainvälinen rikollisliiga onnistui kavaltamaan vuoden alussa rahaa huomattavasti useammalta Nordean verkkopankin asiakkaalta kuin tähän asti on luultu. 15 asiakkaan sijaan rahaa on viety kymmeniltä asiakkailta.

Nordean verkkopankin kirjautumissivu
Kuva: YLE

Päätekijöiden epäillään käyttäneen apunaan välittäjiä eli muuleja, jotka ovat nostaneet kavalletut rahat ja lähettäneet ne edelleen päätekijöille sekä Suomeen että ulkomaille. Rikollisten jäljet johtavat useisiin Euroopan maihin.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Piiroinen keskusrikospoliisista ei kommentoi kavalluksen kohteeksi joutuneiden uhrien tarkkaa määrää tai summaa, joka heiltä on onnistuttu kavaltamaan. Rikoksen uhreja on kuitenkin useita kymmeniä ja muutaman tilillä on käyty useita kertoja.

Piiroisen mukaan välittäjinä toimimisesta epäillään kymmeniä henkilöitä. Heidän joukossaan on sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Tutkinnan aikana on ollut useita henkilöitä pidätettynä tai vangittuna. Tällä hetkellä on yksi henkilö vangittuna. Tutkinta jatkuu vielä kuukausia.

Nordea kertoi tammikuussa, että pankin 15 asiakasta menetti yhteensä 50 000 euroa haittaohjelman avulla tehdyllä huijauksella. Nordea on korvannut tappiot asiakkailleen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä