Norjassakin halutaan kaivosvero
Pohjois-Norjassa halutaan kaivosvero kaikkiin Pohjoismaihin kaivosbuumin takia. Kirkkoniemen rautakaivoksen kotikunta Etelä-Varanki kutsuu kaikki Pohjoiskalotin kunnat ajamaan mineraaliveroa. Esimerkkiä haetaan Norjan tuottoisasta öljy- ja kaasuteollisuuden verotuksesta.
Pohjois-Norjassa käydään Suomen tapaan keskustelua kaivos- tai mineraaliverosta. Kirkkoniemen rautakaivoksen omistaa nykyään australialaisyhtiö Northern Ironin tytäryhtiö Sydvaranger Gruve AS. Tuotoista haluttaisiin verosiivu kunnalle, sanoo Kirkkoniemen kotikunnan Etelä-Varangin vaaleilla valittu päätoiminen kunnanhallituksen puheenjohtaja Cecilie Hansen.
– Australia otti hiljattain käyttöön 30 prosentin mineraaliveron. Australia on suuri kaivosmaa. Vero ei ole uusi asia kaivosteollisuudelle, vaikka Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa ei veroa ole.
Kirkkoniemen kaivos työllistää 400 ihmistä ja Etelä-Varangin kunnan työttömyysprosentti 1,7 on Norjan alhaisin.
Pohjoismaat yhteiseen rintamaan
Kaivoskuntajohtajan mukaan Pohjoismaiden pitää tehdä kaivosverosta sama linjaus ja siksi Etelä-Varangin kunta kutsuu kaikki Pohjoiskalotin kunnat kokoon.
– Etelä-Varangin kunta kutsuu kaikki Norjan Finnmarkin, Ruotsin ja Suomen kunnat ja alueet yhteiseen tapaamiseen keskustelemaan kaivosverosta.
– Kaikkien maiden on turvattava kansallisten luonnonvarojen käyttö niin, että rahavirrat tulevat ihmisten hyväksi. Nyt ne valuvat ulkomaisiin käsiin enemmän tai vähemmän ilmaiseksi.
Norja on kerännyt veroilla tähtitieteelliset summat öljystä, joka on uusiutumaton ja hupeneva luonnonvara siinä missä kallioperänarvomineraalitkin.
– Öljyteollisuus maksaa luonnonvaraveroa ja on merkillistä, että sellaista ei ole kaivosalalla, sanoo Cecilie Hansen.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoistava idea! Samansuuruinen ja -lainen kaivosvero kaikkiin Pohjoismaihin, kannatetaan!
MainariEinari
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä tässä nyt haiskahtaa pahemmankerran pääkaupunkiseudun ahneus päästä osalliseksi lohkaisemaan taas leijonan osa kaivosten tuotoista ja mikä parasta ; Lappiin jäävät haitat .Voimalaitosten rahasammoista ja valtionmetsien tuotoista suurin osa valuu eteläsuomeen . Nyt ollaan helvetinmoisella hopulla verottamassa kuoliaaksi alkavaa kaivoasteollisuutta. Polttoaineita ja sähköä louhinnassa kuluu käsittämättömiä määriä ja palkoista maksetaan veroja ja tuloilla ostetaan palveluja . Kyllä tämän pitäisi jo riittää .
Norskeilla on kyllä rahaa . Turha itkeä . Olisivat itse rahoittaneet öljyrahoillaan kaivoksia niin ei tarvitsisi valittaa tyhjää .
Kuntien kultakaivos ?
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaivosvero = rahat Helsinkiin, kaivosten korotettu kunnallisvero = rahat Lappiin. Kumpaako Lapissa kannattaa edistää ?
Esko
Ilmoita asiattomasta kommentistaMaanomistajana en voi kuin järkyttyneenä seurata nykyistä menoa. Kuka tahansa voi tulla ja "vallata" sinun maasi. Kaataa puut, porata, kaivaa, myllertää kaikki nurin ja tähän antaa mahdollisuuden kaivoslaki. Maanomistaja saa murut pöydältä ja saa loppujen lopuksi määräämättömän ajan kuluttua raiskatun ja tuhotun maan takaisin. Yhteiskunta pyrkii saaliin jaolle, josta on tähän mennessä saanut nauttia vain kaivosyhtiöt itse. Häviäjä on taas jälleen kerran maanomistaja. Vesioikeudet meiltä jo ryövättiinkin aikoinaan ja nyt niillä oikeuksilla kupataan sähkön ja veden muodossa kuntalaisia mennen tullen. Suomessa ei kunnioiteta yksinomistusta pätkääkään. Meno on kuin ennen vanhaan neuvostoliitossa.
Ehhhh
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten ihmeessä toisen omistamalla maalla voi perustaa kaivoksen?
Onkohan esko nyt jossain käsittänyt jotain väärin...
Ei malmia voi etsiä ilman lupaa, ei valtausta voi perustaa ilman lupaa.
Ilahtunut
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä se olisi sitä todellista pohjoiskalottiyhteistyötä. Korulauseita on paperille kirjattu vuosikymmeniä. Uskoisi, että Lapin kunnat ja Lapin liitto lähtevät innolla tähän yhteishankkeeseen mukaan. Kiinnostava yksityiskohta jutussa on se, että Australiassa vero on peräti 30 prosenttia. Suomessa on taidettu kainosti väläyttää 5 prosentin tasoa.