Kulttuuri |

Normihomolehti haluaa järkyttää ja ilahduttaa

Turussa, Helsingissä ja Tampereella alkaa kesäkuun alussa ilmestyä uusi ilmaisjakelulehti NHL, Normihomolehti. NHL kertoo etsivänsä uusia näkökulmia kulttuuriin ja politiikkaan.

Kaupunkilehtien rintamalla on ollut pitkään harmaata. Hautuumaalle ovat päätyneet myös homoille suunnatut lehdet Z ja Voltti. Kesäkuussa päivänvalon näkevän NHL-lehden päätoimittaja Maria Seppälä ilahtuisi, jos lehti päätyisi vaikkapa jääkiekkoilijan käsiin.

- Sehän olisi ihan mahtavaa! Se olisi ihan mieletöntä! Se ideahan tässä juuri on kun tämä on ilmaisjakelulehti, että se vaan päätyisi jonkun käsiin, joka järkyttyisi tai ilahtuisi, ja kuulisi asioista, joista ei ole ennen kuullut, Seppälä innostuu.

Mielipidelehtien kompastuskiveksi koituu usein se, että niitä lukevat jo entuudestaan samanmieliset. Niinpä Normihomolehti NHL haluaa tehdä irtioton järjestölehtiin. Asiaa ei julisteta ryppy otsassa. Toisaalta jokaiseen trendiin ei tarvitse loikata mukaan ja jokaista uutta levyä tai kirjaa arvostella.

- Kyllä mä voin tehdä vaikka 10 vuotta vanhasta kirjasta arvostelun ja nostaa sen tähän hetkeen, koska esimerkiksi Moskovan Pride ei saa lupaa. Siis jos se vanha venäläinen klassikko käsittelee vaikka vähemmistöjen asemaa Venäjällä. Tietysti tullaan näkemään tämmösiä arvioita, Seppälä näkee.

Normihomolehti on mainosrahoitteinen. Siinä yksi syy, miksi lehden lukijaksi havitellaan kaupunkilaisia ylipäätään. Idea on katsoa asioita hieman vinosta vinkkelistä esimerkiksi silloin kun puhutaan ennakkoluuloista ja uskonnoista

- Nyt on puhuttu tosi paljon uskonnon välisestä suhteesta. Mutta ei se olekaan välttämättä uskovainen, joka tuomitsee sinut, vaan se voikin olla sinun trendikäs työkaveri. Tälläisia asioita tässä kulttuurissa pitäisi avata, päätoimittaja Seppälä sanoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä