Kotimaa |

Nukutettuna ollut varusmies toipumassa

Pahiten salamaniskusta Hangossa perjantaina loukkaantunut varusmies on herätetty nukutuksesta ja hän on toipumassa. Töölön sairaalassa Helsingissä hoidettavana olleesta kolmesta varusmiehestä kaksi on päässyt kotiin.

Yhtä varusmiestä hoidetaan edelleen Töölön sairaalassa.

- Hän on tajuissaan ja osoittaa toipumisen merkkejä, mutta on vielä liian aikaista sanoa, jääkö hänelle pysyviä terveydellisiä haittoja, sanoo ortopedian ja traumatologian vt. ylilääkäri Mika Paavola YLE Uutisille.

Merisotakoulun johtajan, kommodori Veijo Taipaluksen mukaan kaksi muuta Töölössä hoidettavana ollutta on päässyt kotiin.

- He lähtevät kasarmin kautta lomalle, Taipalus kertoo.

Kaikkiaan kahdeksan varusmiestä loukkaantui salamaniskusta. Viisi loukkaantuneista pääsi sairaalahoidosta jo lauantaina.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä