Turku |

Nummelin: Menestyminen vaatii kovaa työtä

Jääkiekkolegenda Timo Nummelinin mielestä Jukka Jalonen kohteli Ville Peltosta kaltoin. Peltonen jäi kisajoukkueesta leirityksen jälkeen.

Timo Nummelin Turun kauppatorilla.
Kuva: Yle / Minna Rosvall

Turkulainen jääkiekkolegenda Timo Nummelin arvioi, että menestyminen jääkiekon MM-kisoissa vaatii joukkueelta kovaa taistelua. Kisahuuma ei sen sijaan joukkuetta hetkauta. Ammattilaiset pystyvät keskittymään pelaamiseen.

Jääkiekkolegenda Timo Nummelin odottaa Suomen joukkueelta hyvää menestystä perjantaina alkavissa jääkiekon MM-kisoissa.

- Kyllä Suomi lähtee aina pelaamaan mitaleista ja näin uskon, että tänäkin vuonna. Jalonen on koonnut omanlaisen ja hänelle sopivan ryhmän. Mukana on viisitoista maailmanmestaria. Olen pomminvarma, että eurooppalaiset ovat saaneet tietää jo joulukuussa olevansa joukkueessa, kunhan vaan ovat terveitä.

Nummelin arvioi, että päävalmentaja Jukka Jalonen ei edes haikaillut Teemu Selänteen ja Saku Koivun perään.

- Sisimmässään hän varmaan toivoi, etteivät Selänne ja Koivu tulisi kisoihin. Roolitukset on niin tarkkaan suunnitellut. Ainoa, jota valinnoissa jäi kaivelemaan on Ville Peltosen kohtelu. Tuonikäistä, suomalaista jääkiekkoikonia roikutetaan kuitenkin leirillä ja sitten viimeisenä päivänä kerrotaan, että et olekaan kisoissa. Muuten kisaporukan valinta oli minulle selvä jo kauan aikaa sitten, kertoo Nummelin.

Sisimmässään Jalonen varmaan toivoi, etteivät Selänne ja Koivu tulisi kisoihin.

- Timo Nummelin

Päävalmentaja Jalosen systeemi pitää

Timo Nummelin pitää päävalmentaja Jukka Jalosen pelisysteemiä voiton avaimena. Nuori joukkue pelaa sen mukaan eikä sooloile, vaikka sellaisiakin äänenpainoja joskus julkisuudessa esitetään.

- NHL-miehet olisivat voineet pelatakin omaa systeemiään, mutta tämä Jalosen ryhmä on niin sitoutunut, että systeemistä ei poiketa. Sen näkee jo puolustajien pelaamisesta. Siellä ei ole paljon varsinaisia kiekollisia pelaajia.

Nummelin myöntää, että pelisysteemi on niin monimutkainen, että hän ei lähde sitä avaamaan tarkemmin.

- Kiekkokontrollia on ja ennen kaikkea joukkue hyökkää ja puolustaa yhdessä. Maalivahtipeli on kunnossa ja toivon, että joukkue saa selkeän ykkösmaalivahdin eli Kari Lehtosen.

Kotikisojen huume ei häiritse pelaajia

Timo Nummelin luistelee oman siniviivan yli Katowicen MM-kisoissa 1976.
Timo Nummelin Suomen maajoukkuepaidassa Katowicen MM-kisoissa vuonna 1976. Kuva: Yle
Kotikisoista on kohuttu jo pitkään. Omassa maassa pelattavat kisat ovat tunnetusti olleet hankalat isäntämaalle. Timo Nummelin uskoo, että MM-joukkue pystyy pkestämään paineet.

- Pelaajat keskittyvät kuitenkin siihen pelaamiseen. He ovat ammattimaisia ja osaavat ottaa kaiken tyylikkäästi. Mediaa on niin paljon enemmän kuin silloin, kun itse pelasin. Kouhotus alkoi jo silloin viime kisoissa, että nyt on kotikisat. Niitä on odotettu ja illalla se räjähtää, ennakoi Nummelin.

Torijuhlat pitää saada

Helsingin kauppatorilla ei saa pitää mahdollisia maailmanmestaruusjuhlia, kertoi Iltalehti torstain numerossaan. Timo Nummelinin mielestä torijuhlat kuuluvat jääkiekkokisoihin luonnollisesti. Hän toivoo juhlia ainakin Turun torilla.

- Pistetään vaikka tämä koko tori remonttiin samalla kertaa. Toriparkit ja muut hoituisivat siinä samalla. Kyllä se tähän hössötykseen kuuluu, että jos voitetaan maailmanmestaruus, sitä pitää juhlia. Toivotaan, että torilla tavataan, tunnelmoi Nummelin.

Ammattiurheiljaksi eläkepäivillä

Timo Nummelinilla on itsellään melkoinen elämänmuutos edessä. Noin 40 vuotta Turun kaupungin palveluksessa ollut Nummelin jää lomille ja sen jälkeen eläkkeelle 16. päivänä toukokuuta. Ikiliikkuja Nummelin aikoo urheilla entistä enemmän.

- Tepsin valmentaja Rajamäen Marko kysyi juuri minulta, että mitä aion tehdä eläkkeellä. Sanoin, että aion ryhtyä ammattiurheiljaksi. Kiekkoa pelaan kolme kertaa viikossa. Meitä on sellainen ryhmä kaupungin työntekijöitä, joka kokoontuu säännöllisesti yhteen. Lastenlapsia aion myös hoitaa tietenkin, kertoo Nummelin suunnitelmistaan.

 

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä