Oulu |

Nuohoojan työ on aika siistiä

Nuohooja ei juokse kellokortti kädessä. Työrytmiin voi vaikuttaa paljolti itse. Nuohoojaksi opiskellaan oppisopimuksella

Nuohooja Matti Sarajärvi työssään
Kuva: Tommi Forsman / Yle

Oulunsalolainen Matti Sarajärvi on ehtinyt puhdistaa seudun savupiippuja neljän vuoden ajan. Entinen rakennusmies arvostaa työssään etenkin sen suomaa vapautta. Lisäksi säännöllinen ja ympärivuotinen työ on perheellisen mieleen.

- Saavun aamulla ensimmäiseen kohteeseen puoli kahdeksan tienoilla. Normaalilla vauhdilla käyn läpi noin kymmenen kiinteistöä päivässä ja vuodessa työkeikkoja kertyy noin 1600-1800 kappaletta.

- Parasta antia työssäni on vapaus. Tässä voi työntekijänäkin vaikuttaa paljon omiin aikatauluihin. Mitään kellokorttihommaa tämä ei ole, Matti Sarajärvi kiteyttää.

Nuohouksen tarkoituksena on puhdistaa piippuihin jäänyt noki. Lisäksi nuohooja tarkastaa hormien kunnon. Kyseessä on paloturvallisuusasia. Nuohouksesta säädetään laissa.

- Tavallinen omakotitalo nuohotaan kerran vuodessa. Vapaa-ajan asunnot puhdistetaan kolmen vuoden välein, Sarajärvi kertoo.

Nokikolari näkee vuodenajat

Nuohooja työskentelee tasaisesti ympäri vuoden. Kausivaihteluita ammatissa ei liiemmin ole. Talvisin ja syksyisin liukkaat katot aiheuttavat päänvaivaa.

- Esimerkiksi syksy on haasteellisempaa aikaa,  kun katot alkavat olla kuurassa. Varovainen pitää olla. Myös sade haittaa työtäni. Nuohouksen voi toki tehdä myös talvella, mutta se hidastaa merkittävästi hommaa kun joutuu kahlaamaan katoille lumen keskellä.

Parasta antia työssäni on vapaus.

- Matti Sarajärvi

Nuohoojan työkalupakki koostuu erikokoisista- ja tyyppisistä harjoista. Tiili- ja teräshormeihin on omat työvälineensä. Lisäksi työssä käytetään erimittaisia köysiä. Tarvittaessa nuohooja suojaa asunnon sisätilat noelta tiivistämällä mahdolliset raot.

- Ensin käydään talossa sisällä katsomassa millaisia tulisijoja kohteessa on ja avataan savuhormeista savupellit, jotta harja pääsee liikkumaan alas asti. Lisäksi ilmanvaihto sammutetaan puhdistustyön ajaksi, Matti Sarajärvi kuvaa työn vaiheita.

Nuohottavat kohteet jäävät ammattimiehen mieleen

- Monet kohteet ovat tuttuja ennestään. Usein sitä muistaa jo etukäteen, minkälainen tulisija kohteessa on. Pystyn jo autossa valitsemaan sopivan harjan ja työväineet.

Vaikka työn touhussa noki lentää, voi nuohooja vaikuttaa paljon työolosuhteisiinsa.

- Varsinkin kiukaiden hormit ovat todella nokisia ja ne pölisevät paljon. Kun menee sille puolen piippua, mistä tuuli käy poispäin, niin ei tule naamaan kaikki. Aika siistiä hommaa tämä loppujen lopuksi on, Matti Sarajärvi tiivistää.

Iltapäivällä kotiin lähdetään suihkun kautta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä