Nuoren tutkijan palkinto psykiatrian erikoislääkärille
Vuoden 2012 Martti Hämäläinen -palkinto luovutettiin dosentti Soili Lehdolle tiistaina. Kuopiolaistutkija on selvittänyt tulehdusreaktion ja masennuksen yhteyttä.
Kuopiolainen dosentti, psykiatrian erikoislääkäri Soili Lehto on saanut vuoden 2012 Martti Hämäläinen -palkinnon. Nuoren tutkijan palkinto luovutettiin Lehdolle Itä-Suomen lääketiedepäivillä Kuopiossa tiistaina.
Vuonna 1978 syntynyt Lehto on tutkinut psykiatriassa tulehdusreaktion merkitystä masennuksen puhkeamiseen. Lehdon tutkimukset saattavat johtaa muutoksiin masennuspotilaiden hoitokäytännöissä.
- Masennus ei ole yksi yhtenäinen sairaus. Sen vuoksi pyrimme tutkimaan, mitä elimistön muutoksia liittyy eri masennustyyppehin, Lehto kertoo.
Lehto pitää työtä erittäin tärkeänä, sillä masennuksesta aiheutuu suuria kustannuksia yhteiskunnalle.
- Maailman terveysjärjestö WHO arvioinut, että vuonna 2030 masennus ja ahdistus aiheuttavat paljon työ- ja toimintakyvyn menetyksiä. Eli jos pystymme löytämään jotain, mikä parantaa masennuksen hoitoa ja kohdistamista, niin kyllä sillä on isoja yhteiskunnallisia merkityksiä, tuore Martti Hämäläinen -palkittu sanoo.
Martti Hämäläinen -palkinto jaetaan vuosittain alle 40-vuotiaalle tutkijalle Itä-Suomen lääketiedepäivien yhteydessä. Palkinnon myöntää Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys. Palkinnon arvo on 5 000 euroa.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Kallansiltojen loppurahoitus on varmistunut
Lisämääräraha takaa ison tiehankkeen loppuvaiheen. Koko kustannusarvio pysyy 90 miljoonassa eurossa.
Talvivaara saa taas laskea neutraloimatonta jätevettä
Jäteveden pH-arvo saa olla hetkellisesti enintään 11. Se tarkoittaa, että jätevesi voi olla emäksisempää kuin kaivoksen ympäristölupa määrää.
Kaskiviljelijän työmaa on keskellä roihuavaa metsää – video
Kaskenpoltto on varsinkin savolaisten perinteisesti harjoittama maanviljelystekniikka. Telkkämäen perinnetilalla Kaavilla ylläpidetään ikivanhaa taitoa vuosittaisessa kaskenpoltossa.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Tutkimuslaitosten henkilökunta marssi työpaikoiltaan Kuopiossa
Ulosmarssilla vastustetaan hallituksen kaavailemia 30 miljoonan euron säästöjä tutkimuslaitosten toimintaan.
Turvesuo on tulessa Suonenjoella
Pelastuslaitos sammuttaa maastopaloa Suonenjoella. Sammutustyöt vievät vielä tunteja.
"Suomella ei 50 vuoden kuluttua ole laadukasta mäntytukkia"
Metsänomistajat suosivat nykyisin pelkästään kuusta, koska hirvien pelätään napsivan männyntaimet suihinsa. Pitkään jatkunut suuntaus herättää jo kysymyksiä mäntytukin saatavuudesta.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
