Nuoret ahkeroivat metsissä
Metsähallitus on työllistänyt 400 lappilaista nuorta metsänistutuksiin täksi kesäksi. Metsänistutukset tarjoavat kesätöitä etenkin taajamien ulkopuolella asuville nuorille, joilla ei ole yhtä paljon työllistymismahdollisuuksia kuin kaupunkilaisnuorilla.
Vaikka metsänistutus on fyysisesti rankkaa työtä, halukkaista kesätyöntekijöistä ei ole Lapissa ollut pulaa, kerrotaan Metsähallituksesta. Simon valtionmetsissä metsänistutukset etenevät pitkälti Karppisen sisarusparven voimin.
Ammattilukiota käyvä Ida Karppinen on mukana kolmatta kesää ja houkutellut samaan työhön myös pikkuveljensä Valtterin ja Eliaksen. Heistäkin toinen on metsänistutuksissa jo toista kesää.
- Palkka on hyvä ja kun töitä ei ole juuri muualta ollut saatavilla, niin tämä on hyvä vaihtoehto, sanoo Ida Karppinen.
Simon Hoikassa neljän nuoren kesätyöntekijän joukkoa valvoo ja opastaa metsätalouden opiskelija Kristiina Eira.
- Nuoret on olleet pirteitä ja naurukin on remahdellut, joten ei tässä mitään hätää ole ollut.
Nuoret istuttavat Hoikan työmaalle 15 000 männyntainta. Heidän lisäkseen Simon kunnan alueella metsänistutuksessa on myös kaksi Metsähallituksen metsuria. Simoon istutetaan tänä kesänä lähes 170 000 tainta.
Kova kunto on tarpeen
Metsänistutuksessa kunto kasvaa kohisten, siitä pitää huolen vaikeakulkuinen maasto ja raskaat työvälineet. Nuoret kuljettavat istutusputken lisäksi mukanaan kantovakkaa, jossa on 50-70 tainta. Ammattimetsuri kantaa usein mukanaan 250 tainta kerrallaan.
- Kantovakka on raskas, sillä taimet ovat märkiä, joten nuoret eivät jaksa kantaa koko ritilää, sanoo metsänhoidon esimies Unto Karttunen Metsähallituksesta.
Yläasteikäinen Juho Kurula ahkeroi työmaalla yhdesssä Karppisten sisarusten kanssa. Juho on nuoresta iästään huolimatta kokenut metsänistuttaja.
- Hyvin sitä jaksaa, kun työpäivän jälkeen pääsee kotiin nukkumaan ja kyllä sitä sitten seuraavana aamuna jaksaa taas herätä. Olen istuttanut yksityisten metsää Kittilässä kahtena edellisenä kesänä, joten työ on tuttua, sanoo Juha Kurula.
Vaikka työ on raskasta, niin simolaisnuoret ovat tyytyväisiä. Metsässä töitä riittää reiluksi kuukaudeksi, kun monet kaverit ovat saaneet korkeintaan kahden viikon pestejä tai ovat jääneet kokonaan ilman kesätöitä.
Tarkkuutta vaaditaan
Metsänistutus on tarkkaa puuhaa, sillä taimet on istutettava tietyin väliein ja istutuspaikka pitää valita huolella Suuntavaistoakin työ kysyy.
- Työssä pidää edetä vähän sillä lailla riveittäin, että katsoo vaikka kaksi puuta ja ottaa suunnan siitä. Itse on myös pidettävä huolta siitä, että pysyy siinä rivillä, opastaa Ida Karppinen.
Harjoittelija Kristiina Eiran mukaan metsänistuttajaksi oppii kuitenkin nopeasti.
- Jos silmä on harjaantunut, niin taimet huomaa heti. Vasta-alkajalla menee hetken aikaa, että oikea istutuspaikka löytyy.
Unto Karttusen mukaan mäntymetsää istutettaessa hehtaaritiheys on 2 000 tainta.
- Kristiina on täällä sitä varten, että hän ottaa istutusalueelta koealoja ja seuraa, että taimia on riittävästi, kun nuoret etenevät maastossa, sanoo Unto Karttunen.
- Käyttöön otetaan nelimetrinen onkivapa ja pyörähdetään ympäri ja lasketaan montako tainta on säteellä, sanoo Kristiina.
- Näin ollen jokainen säteellä oleva taimi edustaa 200 tainta hehtaarilla, laskee Unto.
Ida, Valtteri, Elias ja Juho etenevät Hoikan työmaalla ripeästi ja käyvät täyttämässä kantovakan kukin omaan tahtiinsa. Välillä tankataan nestettä, sillä aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.
Iidan mukaan jo viikon työskentelyn jälkeen kunto on parantunut ja omassa kropassa on uusia lihaksia. Sisarusparvi ei aio kuitenkaan mitellä kesäpestin jälkeen, kuka on porukan kovakuntoisin.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Kovia kokeneet siilit kotiin
Kemin Paavonkarissa sijaitsevan omakotin pihalta syksyllä löydetyt huonokuntoiset siilit pääsivät takaisin luontoon. Itä-Lapin eläinsuojeluvalvoja Marjukka Parviainen hoiti siilinpoikasia talven yli ja palautti ne kotiseudulleen keskiviikkona.
Kemi puhtaaksi melkein päivässä
Kemin kaupungin teknisten palveluiden työntekijät ja eteläisten kaupunginosien asukkaat tempaisivat keskiviikkona iltapäivällä maisemien siivouksen merkeissä.
Tornioon uusi sammutusauto
Tornion pelastuslaitokselle ollaan hankkimassa uutta sammutusautoa. Keskiviikkona kokoontuvan Lapin pelastuslautakunnan on tarkoitus hyväksyä sammutusauton alustan hankinnat niin Tornioon kuin Kolariinkin.
Kulttuuria juosten Torniossa
Torniossa on tutustuttu keskiviikkona juosten kaupungin julkisiin veistoksiin, muistomerkkeihin ja muihin keskeisiin nähtävyyksiin.
Turverekka suistui ojaan
Täydessä turvelastissa ollut rekka suistui keskiviikkona aamupäivällä ojaan Kemi-Tornion moottoritiellä. Onnettomuuspaikka sijaitsee Kemin eteläpuolella.
Meri-Lapin uudet ylioppilaat
Kevään 2012 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Perämeri julkaisee tällä sivulla kaikkien seutukunnan kuuden lukion ylioppilaiden nimet.
Kemi päästää yhä jätevettä mereen
Käsittelemättömän jäteveden ohijuoksuttaminen Perämereen on lopetettu, mutta normaalia kevyemmin käsiteltyä jätevettä päätyy yhä mereen Kemissä.
Uusi laki selkeyttää kalastuksen valvontaa
Kalastajien on merkittävä pyydykset aiempaa näkyvämmin ja palautettava alamittaiset kalat vesistöön.
Päiväkeskustoiminta laajenee Torniossa
Päihdepuolen päiväkeskustoiminta muuttuu viisipäiväiseksi remontin myötä
Valiokunta vaatii yhteistä lohistrategiaa
Tavoitteena on muuttaa kansallista lohipolitiikkaa ja elvyttää Itämeren luonnonlohikannat.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.