Etelä-Karjala |

Nuoret eivät osaa käsitellä tulisijoja

Taito käsitellä tulisijoja on heikentynyt nuorilla ihmisillä. Takan pelti saatetaan laittaa kiinni, vaikka pesässä olisi vielä hiillos.

Puut palavat takassa.
Kuva: Yle

Taito käsitellä tulisijoja on heikentynyt nuorilla ihmisillä.

Palotarkastaja Arto Suomalainen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että tulisijoja ja takkoja huolletaan ja pidetään hyvässä kunnossa, mutta taito tulipesien käsittelemiseen ei ole enää nuorella sukupolvella hallussa.

Huolimattomasta käytöstä johtuvat hälytykset eivät ole vuosien mennessä merkittävästi kasvaneet, mutta Suomalainen pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa hälytyksiä voi tulla enemmän.

- Nuoret luulevat että pellin voi laittaa kiinni jo siinä vaiheessa kun tuli on sieltä hävinnyt. Tätä ei suinkaan voi tehdä, koska sinne jäävä hiillos muodostaa häkää niin kauan kuin hiillosta siellä on.

Kokemusta tulisijojen käytöstä ei nuoremmalla käyttäjäpolvella ole, eikä vanhemmilta tai vanhemmalta sukupolvelta olla saatu käytännön ohjeistusta.

- Tämä saattaa aiheuttaa sen, että jossakin vaiheessa huolimattomasta käytöstä johtuvat hälytykset lisääntyvät myös tilastollisesti, kertoo Suomalainen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä