Oulu |

Nuoret lähtevät rohkeasti yrittämään

Oulun seudulle perustetuista yrityksistä lähes puolet on nuorten käsialaa. Tällä hetkellä nuoria kiinnostavat ICT-alalle, ohjelmistokehittelyyn ja tuotteiden valmistukseen suuntautuvat yritysideat.

Oulun Seudun Uusyrityskeskukselle esiteltiin viime vuonna yli tuhat liikeideaa. Suurin osa jalostuu toteutukseen vuosien aikana.

- Nyt on ollut paljon monipuolisesti palvelualoille liittyviä ideoita. Vaikka puhutaan Nokian lamasta, niin kyllä se tuo mukanaan myös paljon uusia yrittäjiä, esimerkiksi ICT-alaa ja ohjelmistokehittelyä, toteaa Oulun Seudun Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Alvi Niemelä.

Niemelän mukaan nyt myös sosiaali- ja terveysalalle perustetaan yrityksiä ahkerasti. Kiihtyvä kilpailu tuo mukanaan raakaa taistelua.

- Alan vahvan kilpailun ja rankkojen kilpailutusten vuoksi yrityksiä ei saada nopeasti liikkeelle. Alku on niissä selvästi vaikeampaa, Niemelä kertoo.

Lopettava yritys ei silti aina tarkoita konkurssia.

- Yrittäjä voi työllistyä palkkatyöhön johonkin toiseen yritykseen tai sitten he perustavat uusia yrityksiä, Niemelä jatkaa.



Uusia yrityksiä lievästi enemmän

Uusyrityskeskus tarjoaa ilmaista asiantuntija-apua yrittämisestä kiinnostuneille. Keskuksen keräämien tietojen mukaan viime vuonna Oulun seudulla käynnistettiin reilu 1 250 yritystä. Määrä on kymmenen prosenttia edellisvuotta enemmän.

Niemelän mukaan kaksi vuotta toimineista yrityksistä yli 80 prosenttia on edelleen pystyssä ja yli viisi vuotta sitten aloittaneista yli 60 prosenttia on vielä toiminnassa.

- Ja se on todella hyvin. Onneksi ne ovat nuoria alle 35-vuotiaita ihmisiä, jotka perustavat pääosin yrityksiä. Toinen suuri yrityksiä perustava ikäluokka on yli 50-vuotiaiden ikäiset ihmiset. Yli 50-vuotiaita noin 20 prosenttia ja nuoria vajaa puolet.

Nuoret saatetaan yrittäjyyteen

Niemelän mukaan runsas yrittäminen on Oulun kaupungin hyvien puitteiden ansiota.

- Oulun seudulla on paljon nuoria ja tämähän on yliopisto- ja ammattikorkeakoulukaupunki. Meillä on hyvät neuvontapalvelut, Uusyrityskeskus ja BusinessOulu eli täällä on hyvät edellytykset yrittäjyydelle ja itse Oulun kaupunki on erittäin myötämielinen yrittämiselle, perustelee Niemelä.

Myös koulut järjestävät yrittäjätempauksia ahkerasti. Esimerkiksi tänään maanantaina Oulun ammattikorkeakoulun Tekniikan alan opiskelijoille järjestetään yrittäjyyteen innostava teemapäivä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä