Turku |

Nuoret tarvitsevat kuuntelijaa myös netissä

Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuista kuuntelijaa myös internetin keskustelupalstoilla. Pelastakaa Lapset ry:n järjestämät keskustelumahdollisuudet netin nuortensivustoilla ovat osoittautuneet tarpeellisiksi.

Pelastakaa Lapset ry. järjestää Chat-tilaisuuksia kerran kuussa lasten ja nuorten suosimissa nettipalveluissa kuten Habbossa, Suomi24:ssä ja IRC-Galleriassa.

Vapaaehtoiset koulutetut aikuiset henkilöt kuuntelevat nuorten huolia ja opastavat tarvittaessa eteenpäin.

Syyskuun alussa Turussa koulutettiin 10 uutta vapaaehtoista tukihenkilöä, jotka osallistuvat järjestön ylläpitämiin nettikeskusteluihin.

Aiheita laidasta laitaan

Aiheiden kirjo, josta lapset haluavat netissä keskustella on laaja, sanoo nuorisokoordinaattori Leena-Kaisa Pantsu.

- Lapset ja nuoret haluavat keskustella ihmissuhdeongelmista ja koulukiusaamisesta. Hyvinkin tavallisista asioista puhutaan. Toisaalta eteen voi tulla vakaviakin aiheita, sanoo Pantsu.

Lapsilla ja nuorilla voi olla Pantsun mukaan myös masennusta tai päihteiden käyttöä.

- Siinä vaiheessa meidän vapaaehtoiset pohtivat keskustelijan kanssa mistä olisi hyvä hakea lisää apua näihin ongelmiin.

Pantsu korostaa, että netti on lapsille ja nuorille luonnollinen kanava etsiä vastauksia ja tietoa heitä mietityttävistä asioista.

- Siksi Pelastakaa Lapset haluaa olla siellä mukana, sanoo nuorisokoordinaattori Leena-Kaisa Pantsu.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Axby

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pitää muistaa, että myös nuoret ja miksei vanhemmatkin aikuiset tarvitsevat kuuntelijoita ja jonkun, jonka kanssa voi puhua vaikeista asioistaan.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä