Pohjanmaa |

Nuori kulttuuri -toimintaan halutaan jatkoa

Vajaat kaksi vuotta käynnissä olleesta Nuorten kulttuuriasiamieshankkeesta on hyvät kokemukset. Nuori kulttuuri -toiminta poiki kaikkiaan 34 eri ryhmää, joissa toimi runsaat 300 nuorta.

Ryhmät perustuivat kyselyyn, jossa nuoret itse saivat kertoa toiveistaan. Eniten nuoret toivoivat tanssiin liittyviä ryhmiä, myös teatteri ja musiikki kiinnostivat.

Runo- ja kirjoituskilpailu sai niin ikään hyvän vastaanoton, siihen osallistui 85 nuorten työtä. Hankkeen jatkoa on vielä auki, mutta kulttuuriasiamies Eeva Kokon mukaan tilausta olisi.

- Ehdottomasti. Ja hankkeessa toteutettiin muitakin kokeiluja, esimerkiksi koulujen kanssa kulttuuri- ja tanssipäiviä, Kokko kertoo. Kulttuurin saaminen yhä kiinteämmin koulupäivien yhteyteen vaatisi kuitenkin Kokon mukaan paljon työtä.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä