Nuori maailmanvalloittaja Otto Hilska
Otto Hilska on vasta 26-vuotias, mutta ehtinyt moneen. Ensimmäisen yrityksensä hän perusti 18-vuotiaana ja tätä nykyä hän on ohjelmistoja kehittävän Flowdockin perustaja ja toimitusjohtaja.
Flowdock on reaaliaikainen tiimityön tueksi rakennettu verkkopalvelu. Alusta asti oli selvää suunnata tuotteen kanssa ulkomaille. Hilskan mukaan Piilaaksossa kaikki keinot ovat sallittuja ja ovelta ovelle kiertäminen on joskus ihan hyvä vaihtoehto rahoitusta etsiessä. Verkostoituminen ja hyvät kontaktit ovat onnistumisen edellytys.
Tiukat ajat taloudessa näkyvät myös yritysten rahoitusten saamisessa. Hilska kuvailee, että alkuvaiheen rahoitusta on edelleen hyvin tarjolla. Isompi haaste yrityksille on saada rahoitusta kasvuvaiheen kynnyksellä.
Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv
Raiskauslakeja ollaan tiukentamassa
Niin sanotun lievän raiskauksen lisääminen rikoslakiin kuohutti kymmenen vuotta sitten. Nyt siitä ollaan luopumassa - sukupuoliyhteyteen pakottaminen on jatkossa raiskaus.
Runotyttö Saima Harmaja ihastuttaa yhä
Runoilija Saima Harmajan syntymästä on kulunut 100 vuotta. Hän kuoli 24-vuotiaana, mutta on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista runoilijoistamme.
Pörssikurssit nousevat - nouseeko talous?
Taloudessa on koettu kriisitoisensa jälkeen eikä kunnon kasvusta ole tietoakaan. Silti pörssikurssit nousevat.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
Kimmo Rintanen yllättyi Sveitsin MM-menestyksestä
Oman liigan pelaajat toteuttivat valmentajan suunnitelmia hyvin. Rintanen muistutti Sveitsin olleen jo pitkään lähellä kärkimaita.
Selkälokki puhdistaa lajitoveriensa mainetta
Lokkien pesintä on vauhdissa. Tätä ihmisiä lähellä elävää lintua kutsutaan joskus roskalinnuksi.
Odotukset lässähtivät, mutta asenne säilyy
Suomen euroviisuedustaja sijoittui kilpailussaan häntäpäähän. Moni pettyi myös Leijonien neljänteen sijaan. Itseruoskinnan sijaan tilanteeseen on kuitenkin suhtauduttu kannustavasti.
Wagneriaanin tunnustukset
Säveltäjä Richard Wagnerin syntymästä on tänä vuonna kulunut 200 vuotta. Juhlavuotta vietetään monin eri tavoin. Wagnerilla on uskolliset faninsa, wagneriaanit.
Tutkija: Asiaosaaminen suojasi Ihalaista ja Tuomiojaa ministerikierrätyksessä
Eduskuntatutkija Ville Pernaa näkee SDP:n ministerikierrätyksen takana muitakin syitä kuin sopivan ajankohdan ministeriöiden töiden kannalta. Uudella peruspalveluministerillä on Pernaan mukaan nyt vahvat lähtöasemat.
