Nuorilla aikuisilla eniten ulkonäköpaineita
Nuoret aikuiset kokevat eniten ulkonäköpaineita, selviää tuoreesta tutkimuksesta. 30 - 60-vuotiaille suomalaisille suunnatussa kyselyssä nuorin ikäryhmä, 30 - 39-vuotiaat, kertoivat kärsivänsä ulkonäköpaineista muita useammin.
Sitä vastoin 55 - 60-vuotiaista lähes puolet eivät koe ollenkaan ulkonäköpaineita.
Naisista 80 prosenttia kokee jonkinlaisia ulkonäköpaineita, kun miehillä vastaava luku on 57 prosenttia.
Yleisimmin paineet ovat lähtöisin omista odotuksista - näin kertoo 62 prosenttia vastaajista. Esimerkiksi media luo paineita vain viidennekselle, ja vielä pienempi merkitys on muun muassa kumppanilla tai tuttavilla.
Kauniit kasvot ovatkin miehille rintoja tärkeämmät
Tänään TV1:llä alkavan Projektina keho -televisio-ohjelman taustaksi tehdyssä kyselyssä selvitettiin myös laajasti suomalaismiesten mielipiteitä ja mieltymyksiä ulkonäössä.
Miehet eivät kyselytulosten mukaan kiinnitäkään ensimmäiseksi naisessa huomiota rintoihin. Eniten kiinnostavat sen sijaan takapuoli, kasvojen piirteet ja kehon muoto. Kaikkein vähiten miehet kiinnittävät huomiota raskausarpiin, eivätkä he pidä myöskään esimerkiksi jalkojen pituutta tai käsivarsia merkittävinä naisen ulkoisessa olemuksessa.
Toisissa miehissä miehet kiinnittävät huomionsa ensimmäisenä ryhtiin. Seuraavaksi eniten huomiota kiinnittävät lävistykset, vatsa ja tatuoinnit.
Sähköpostitutkimukseen osallistui 3 948 henkilöä eri puolilta Suomea. Vastaajien ikä on 30 - 60 vuotta.
Kyselyn on tehnyt Taloustutkimus Oy. TV1:n Projektina keho -ohjelma alkaa tänään torstaina kello 21.50.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Sokeri vanhentaa ennenaikaisesti
Runsaasta makean syömisestä tulee ensin sokerihumala ja sitten krapula. Jatkuva mässäily voi aiheuttaa väsymystä, ärtymystä, masennusta ja jopa riippuvuutta.
Äiti viittoilee, isä ei
Kuurot ja huonokuuloiset lapset ja nuoret haluavat olla mukana porukassa. He eivät halua tulla määritellyiksi vain kuulonsa kautta. Myös vanhempien viittomakielen taitaminen olisi tärkeää.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
Osteoporoosilääke voi altistaa murtumille
Luukadon hoidossa käytettävät lääkkeet voivat altistaa harvinaisille reisluumurtumille, kertoo tuore tutkimus. Vuosia jatkunut lääkitys lisäsi murumariskiä moninkertaiseksi.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat ympäristömyrkkyjen haitat
Paljon kalaa syövä ammattikalastaja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin muu väestö. Kaloista elimistöön kulkeutuvat ympäristömyrkyt eivät näytä vaikuttavan kuolleisuuteen.
Allergianeuvoja: "Nykypäivän antihistamiinit eivät aiheuta väsymystä"
Siitepölyallergikot ovat saaneet tänä keväänä tuta varsin kovia allergiaoireita. Monet siitepölystä oireita saaneet ihmiset ovat valitelleet, että jotkin antihistamiinit tuntuvat väsyttävän. Allergia ja astmaliiton allergianeuvoja kuitenkin toteaa, että uuden sukupolven antihistamiinit eivät väsytä, vaan itse allergiaoireet aiheuttavat väsymystä.
Korvien tinnitus voi hellittää ryhmäterapialla
Hetkellisestä tinnituksesta kärsii joka toinen ihminen jossain vaiheessa elämäänsä.
Rahanpuute estää polion kitkemistä maailmasta
Poliota esiintyy enää vain Nigeriassa, Pakistanissa ja Afganistanissa. Intiasta tauti hävitettiin tänä keväänä.
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Valiokunta kieltäisi itsepalvelusolariumit kokonaan
Hallituksen aiemman esityksen mukaan palvelujen tarjoajan tulisi huolehtia siitä, etteivät alaikäiset käytä solariumia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.