Nuorisosäätiön vaalituelle moraalinen tuomio rahoittajalta ja valvojalta
Sekä Nuorisosäätiötä avustava Raha-automaattiyhdistys että säätiöitä valvova Patentti- ja rekisterihallitus tuomitsevat säätiön antaman vaalituen pääministeri Matti Vanhaselle. Nuorisosäätiö antoi 23 000 euroa vaalitukea Vanhasen presidentinvaalikampanjaan vuonna 2006. Säätiön säännöissä ei mainita vaalitukia tai muutakaan vaikuttamista.
Ilta-Sanomat kertoi ensimmäisenä Patentti- ja rekisterihallituksen todenneen keskustalaisten pääministeri Vanhasen ja kansanedustaja Antti Kaikkosen vaalituet keskustaa lähellä olevilta Nuorisosäätiöltä ja Maasedun Kukkasrahasto Säätiöltä sääntöjen vastaisiksi. Vuosikymmenien ikäisten säätiöiden säännöissä ei mainita poliittista avustamista sen paremmin kuin yleistä yhteiskunnallista vaikuttamista.
- Vaalituet ovat sääntöjen vastaisia. Sillä perusteella tällaisten vaalitukien antamista voi pitää moraalittomana, linjanjohtaja Olli Koikkalainen Patentti- ja rekisterihallituksesta sanoo.
Raha-automaattiyhdistys on samaa mieltä Nuorisosäätiön osalta. Maaseudun Kukkasrahasto Säätiölle RAY ei ole antanut avustuksia.
- Selvitämme paraikaa, tarvitaanko erityinen tarkastus selvittämään Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Nuorisosäätiön toiminnan lainmukaisuutta, viestintäjohtaja Matti Hokkanen sanoo.
Hokkasen mukaan vielä ei voi tietää, onko nimenomaan RAY:n antamaa avustusta valunut vaalitueksi. RAY on antanut Nuorisosäätiölle neljäntyyppistä avustusta. Niistä kolmessa avustusmuodossa on yksityiskohtaiset ehdot.
Ehdoiltaan väljempää on niin sanottu yleisavustus, jota RAY on antanut Nuorisosäätiölle tänä vuonna noin 250 000 euroa, vuonna 2006 hieman vähemmän. Säätiö saa kuitenkin myös tuottoja kymmenien miljoonien eurojen omaisuudestaan.
Seuraukset saattavat olla moitteita
Patentti- ja rekisterihallitus jättänee tämän viikon kuluessa selvityspyynnön Nuorisosäätiölle. Vastausaikaa PRH antaa säätiön tilintarkastajille normaalisti pari viikkoa.
- Lopullinen seuraus voisi olla paimenkirje, moitteita tai kehotus toimia toisin, Koikkalainen arvioi.
- Kynnys on melko korkea, ennen kuin järempiä sanktioita tarvitaan, ellei kysymys ole selvästi tahallisesta sääntöjen rikkomisestä.
Jos Raha-automaattiyhdistys päätyy tekemään tarkastuksen, sen tekeminen kestää myös parisen viikkoa. Mahdollinen tarkastuskertomus toimitetaan sitten säätiölle, joka saa kommentoida sitä ennen kertomuksen tulemista julkiseksi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.