Kotimaa |

Nuorten itsemurhien ehkäisyssä tärkeintä vaarassa olevien tunnistaminen

Oulaisissa on 2000-luvulla tapahtunut useita nuorten itsemurhia, joissa tekotapa on ollut sama. Asiantuntijan mukaan itsemurhien liian yksityiskohtainen uutisointi saattaa toimia muille nuorille kannustimena toimia samoin. Avainasemassa on itsemurhavaarassa olevien tunnistaminen ja auttaminen.

Video: THL:n ylilääkäri Timo Partonen Aamu-tv:n vieraana.
13:18
THL:n ylilääkäri Timo Partonen kertoi aamu-tv:ssä, miten vakavia ongelmia pitäisi nuorten kanssa käsitellä. Video: Yle

Oulaisten pikkukaupungin itsemurhakierre on noussut otsikoihin koko maassa. Tänä vuonna itsemurhia on ollut kaksi. Kaikkia tapauksia yhdistää se, että itsemurhan tehneet ovat jättäytyneet junan alle.

Ylen Aamu-TV:ssä vierailleen THL:n ylilääkärin Timo Partosen mukaan maailmalta tulee tietoon aika ajoin tapauksia, joissa itsemurhien tekotapa leviää nuorten keskuudessa. Partosen mukaan yhtenä syynä saattaa olla tapauksien liian yksityiskohtainen uutisointi.

- Kannattaa miettiä mitä uutisissa kerrotaan. Tietysti mahdollisimman vähän siitä miten ja missä itsemurha tapahtui, Partonen sanoo.

Partosen mukaan tärkeintä on tunnistaa ne nuoret, jotka ovat vaarassa tehdä itsemurhan. Aina se ei ole helppoa ammattilaisellekaan.

- Kaikki eivät sano sitä suoraan, mutta yllättävän moni kertoo halustaan kuolla, mutta siihen ei reagoida. Nuoren käyttäytyminen voi myös muuttua poikkeavaksi. Hän voi olla vaikkapa välinpitämätön, kiihtynyt, vihamielinen tai raivokas, Partonen kertoo.

Partosen mukaan nuoren käyttäytymistä ei pidä pelästyä, vaan pitää yrittää selvittää sen syy. Nuorta pitää kannustaa hakemaan apua ja antaa hoitavalle osapuolelle aikaa selvittää asia. Hyvän keskusteluyhteyden löytymiseksi on tärkeää malttaa myös kuunnella.

- Jos ihmisen tuntee hyvin, tietää mitä väylää pitkin voi päästä puhumaan kipeistäkin asioista. Täytyy olla valmis kuuntelemaan, ei saa laittaa sanoja suuhun eikä tentata. Täytyy antaa aikaa ja luoda rento ilmapiiri.

Nuoret ja vanhemmat voivat hakea apua esimerkiksi koulun terveydenhoitajan ja lääkärin kautta. Mielenterveysseuralla on myös valtakunnallien kriisipuhelin, josta voi saada apua. Myös esimerkiksi nuorisotyöntekijöistä voi olla apua.

Itsemurha-aikeen taustalla monia syitä

Partonen kertoo, että itsemurhavaarassa olevien nuorten ongelmat ovat samantapaisia kuin aikuisilla, mutta yksittäisiä asioita on vaikea nimetä. Yleensä on monta syytä, jotka ovat kasautuneet ajan kuluessa.

Toisin kuin Oulaisissa, koko maassa nuorten itsemurhat ovat vähentyneet koko 2000-luvun ajan. Partosen mukaan syynä on se, että masennus tunnistetaan entistä paremmin ja itsemurhaa yrittäneet saavat parempaa hoitoa. Partosen mukaan olennaista on myös päihdeongelmiin puuttuminen ja se, että nuoriakin vaivaavien kipua aiheuttavien sairauksien yhteydessä annetaan kipulääkkeitä laajempaa hoitoa.

Partonen pitää oikeina toimia, joihin Oulaisissa on ryhdytty itsemurhakierteen katkaisemiseksi. Kaupungin nuorisotoimen ja seurakunnan työntekijät esimerkiksi käyvät kouluilla viikoittain ja syksyllä koululääkärinä aloittaa psykiatrian erikoislääkäri. 

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä