Kotimaa

Nuorten kriisityön johtaja: Varhainen puuttuminen ratkaisee

Olavi Sydänmaanlakka korostaa ihmisten vastuuta havaita lähimmäistensä ongelmat ja ohjata heidät ajoissa avun piiriin. Läpäisemätöntä seulaa väkivallantekojen kitkemiseksi ei kuitenkaan ole.

Nuorten kriisityön johtaja Olavi Sydänmaanlakka HelsinkiMissiosta kuvailee Hyvinkään ampumatapausta hämmentäväksi. Hänen mukaansa vaikeuksiin ajautuneille nuorille on kyllä tarjolla apua, mutta se on monesti liian pirstaleista ja viranomaisten yhteistyö sattumanvaraista.

- Hämmentää ja ihmetyttää, että miten yhä enemmän ja enemmän tulee tämänkaltaisia aika summittaisia tapahtumia meidän kaikkien tietoon. Kyllä se ihmetyttää, Sydänmaanlakka sanoo Yle Uutisten haastattelussa.

Kriisityön ammattilaisen mukaan keinoja tavoittaa ongelmiin ajautuvat nuoret on olemassa. Täydellinen järjestelmä ei kuitenkaan ole.

- En usko, että se voi koskaan olla mikään täysin läpäisemätön seula. Mutta kyllä itse olen huomannut jo omassa työssäni, miten tärkeää olisi, että saataisiin ohjattua näitä ihmisiä ajoissa jonkinlaisten hoitojen tai palveluiden piiriin. Kyllä näiden havaitseminen on mahdollista, Sydänmaanlakka sanoo.

Hän pitää suurimpana ongelmana sitä, että apu on liian hajallaan ja pirstaleisena ympäri maata. Sydänmaanlakka korostaa ammatikseen nuorten kanssa toimivien vastuuta toimia yhteistyössä nuorten hyväksi.

- Kun joku nuori alkaa oireilla, niin täytyy olla käytännöt ja tietous siitä, kehen otetaan yhteyttä ja keiden kanssa yhteistoimintaan, missä tilanteessa käännytään poliisin puoleen, missä tilanteessa poliisi kääntyy kouluun päin, missä tilanteessa sosiaaliviranomaiset poliisiin ja koulun eri ammattilaistahot ovat yhteistoiminnassa, Sydänmaanlakka luettelee.

- Me suomalaiset olemme juuri niitä, jotka yrittävät loppuun saakka yksin selviytyä tai olla puuttumatta toisten asioihin. Ehkä sen kaltaisen kulttuurin olisi aika kehittyä, että oppisimme ajoissa huomaamaan ja puuttumaan välittömästi. Joskus tuntuu, että kun asiat ovat hankaloita, niin se puuttuminen on kärpäsestä härkäsen tekemistä. Mutta jos oikeasti puututaan varhaisesti, niin kärpänen on kärpänen ja silloin puututaan pieniin asioihin, joilla on iso vaikutus.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä