Kotimaa |

"Nyt on hirmuisen kylmä" – Ensi viikolla dramaattinen muutos säässä

Pari päivää hytistään erittäin kireissä pakkasissa, mutta sen jälkeen sää on lauhtumassa voimakkaasti. Viikon päätteeksi sää on lämpenemässä paikoin jopa parikymmentä astetta. Maan länsiosiin on sunnuntaista alkaen luvassa päivisin enää paria pakkasastetta.

Pakkanen on kuorruttanut maiseman Helsingin Vanhankaupunginkoskella.
Sunnuntaina säätyyppi alkaa muuttua radikaalisti. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Seuraavat pari päivää kärvistellään Suomessa yleisesti 30 molemmin puolin liikkuvissa pakkasasteissa. Lännessä pilvisyys heikentää pakkasia hieman. Viikonloppua kohti mentäessä kovimmat pakkaset väistyvät koko Suomessa.

Perjantaina pohjoisessa ja idässä voi vielä olla 20–25 astetta.

Sunnuntaina mittari näyttää idässä suunnilleen 15 pakkasastetta. Muualla sää on jo lauhempaa.

Lännessä sää on lauhtumassa sunnuntaina kahden pakkasasteen tienoille. Kun pakkaslukemissa tapahtuu noin iso pudotus, liukastakin on luvassa.

Liki koko Suomessa nyt pakkasvaroitus

Tämänhetkisistä kireistä pakkasista on annettu varoitus melkein koko maassa. Paukkupakkasilta vältytään vain länsi- ja etelärannikolla.

– Nyt on hirmuisen kylmä, toteaa Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö on yksi talven kylmimmistä Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tiistai-iltana on maan pohjois- ja itäosissa mitattu yleisesti enemmän kuin 30 pakkasastetta. Muoniossa ovat lukemat olleet jo illansuussa 37 pakkasastetta.

Koska pakkanen vielä kiristyy yöllä, ensi yönä todennäköisesti talven aiempi pakkasennätys rikkoutuu ainakin jossain päin Pohjois-Suomea. Tämän talven edellinen pakkasennätys -41,2 astetta mitattiin Muoniossa 7. tammikuuta.

– Seuraavat kaksi päivää ovat hyvin kylmiä, mutta sitten vähän lauhtuu, lohduttaa Kotakorpi.

Keskiviikkona päivällä on maan itäosiin tulossa 20–30 astetta pakkasta, pohjoiseen 25–35 astetta. Rannikkoalueillakin pakkasta on noin 15 astetta.

Sunnuntaina säätyyppi alkaa muuttua radikaalisti. Idässä saattaa silloin vielä olla 15 pakkasastetta, mutta lännessä pakkasta on päivällä enää 2 astetta. Ennusteiden mukaan ensi viikolla päiväaikaan olisi suuressa osassa maata enää muutamia pakkasasteita.

Aurinkoista selkeillä alueilla

Sää on monin paikoin selkeää, ja aurinkoa voi ihastella viikon mittaan lähes koko Suomessa, lännen pilvisiä alueita lukuun ottamatta.

Lumisadetta ei ole nyt laajalti luvassa. Huomenna keskiviikkona länsirannikolla saattaa tosin paikallisesti sataa lunta runsaastikin. Torstain aikana sateet liikkuvat kaakkoon.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä