Luonto |

Nyt on hyvä aika nikkaroida siilille talvipesä

Siilit alkavat alkusyksystä haeskella sopivia nukkumapaikkoja talvea varten. Ne luonnonystävät, joilla vasara pysyy kädessä, nikkaroivatkin näihin aikoihin piikkisille kavereille mukavan talvipesän.

Siili juomassa vettä leikkilapiosta
Kuva: Seppo Sarkkinen

Suomen luonnonsuojeluliitto on laatinut ohjeet siilinpesän rakentamista varten. Pesä syntyy maalaamattomasta laudasta. Neliskulmaisen laatikon sivut ovat noin puoli metriä, peräpää mielellään hieman leveämpi kuin ovipuoli. Laatikon korkeus on 30 senttiä.

Etureunaan tehdään kaareva, 15 senttiä korkea kulkuaukko. Lisäksi voidaan tehdä poranreikä ulos kurkistelua varten. Laatikkoon ei tehdä pohjaa. Tasakatto kelpaa, taitava voi rakennella harjakatonkin, joka olisi suorastaan siilin talvipalatsi, sanoo SLL:n luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Pesälaatikko sijoitetaan pihan tai puutarhan rauhalliseen kohtaan. Lähelle voi laittaa siilille sopivaa ruokaa, jotta sympaattinen tuhisija löytää suojapaikkansa. Ruuaksi kelpaavat liha, kala, koiran- ja kissanmakkarat ja ruuantähteet. Maitoa, liian suolaisia tai pilaantuneita ruokia ei tule tarjota. Ruokaa ei laiteta pesään. Sen sijaan pesään kannattaa laittaa pohjalle kuivia lehtiä ja lisäksi kuivaa heinää.

Siilit viihtyvät ihmisten läheisyydessä, ja ovat sen takia alttiita myös onnettomuuksille. Siilin piikit eivät suojaa sitä autoliikenteeltä. Alkusyksystä liikkeellä on paljon nuoria yksilöitä, jotka ovat kokemattomina alttiimpia onnettomuuksille. Autoilijat voivat pimenevissä syysilloissa laskea ajonopeuttaan siilien suosimilla alueilla.

Tavallisesti siilit pesivät erilaisissa lehti- tai risukasoissa. Syksyllä puutarhajätteen polttamisen yhteydessä kannattaa tarkkailla, ettei kasassa piileksi siili. Myös siimaleikkurit voivat aiheuttaa siilien loukkaantumisia.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä