Nyyttärihäät ovat persoonalliset ja edulliset
Mietittekö suuria häitä? Hirvittääkö loppuhinta? Nyyttärihäät voi järjestää edullisesti ja kaikki ovat tervetulleita. Sotkamolaisparin suuren päivän teema oli riemunkirjava ja tunnelma rento.
Monen parisuhde kohoaa huippuunsa, kun saa astella alttarille rakkaansa kanssa. Päivä prinssinä ja prinsessana ei kuitenkaan synny helpolla. Suunnitteluvaiheessa on tehtävä kymmeniä valintoja: kuinka paljon kutsutaan vieraita, mistä tilataan puvut, mistä ruoat, missä jatkot? Kun kustannuksia ryhtyy laskemaan yhteen, juhlien kokonaishinta saattaa järkyttää. Kulut nousevat helposti 3 000 - 10 000 euron välille.
On myös toisenlainen tapa järjestää häät - ja halvalla. Sotkamolainen pariskunta meni viime kesänä omintakeisella tyylillä naimisiin: he pitivät nyyttärihäät.
- Nyyttärihäiden perusidea on, että kaikki tuovat lahjan asemasta syömistä tullessaan, mutta ei kaikki ruokatuotteisiin rajoitu, sanoo Sari Hämäläinen-Kemppainen.
- Minua hieman oudoksutti tämä idea, mutta sitten ajattelin, että kun kaikki saavat tuoda jotain, niin he myös tuntevat olevansa mukana järjestelyissä, jatkaa aviomies Petri Kemppainen.
Ruokapöytä notkui erilaisista voileipäkakuista ja muista kakuista, coctailpiirakoista, kekseistä ja muista herkuista.
- Ilmoittautumisen yhteydessä vieraat kysyivät, mitä voivat tuoda yhteiseen pöytään. Tällä kartoitimme, ettei pöytään tullut 50 kuivakakkua, joita olisimme joutuneet syömään vielä joulunakin, naurahtaa Sari Hämäläinen-Kemppainen.
Valmistelu kannattaa aloittaa ajoissa
Hääparin budjetti jäi lopulta vain 1 000 euroon, vaikka kirkossa oli 80 sukulaista ja ystävää. Kutsuja ei lähetetty, vaan kutsuilmoitus oli paikallislehdessä.
- Tällä tavalla ei tarvinnut edes rajata ketä kutsutaan ja ketä ei. Kaikki olivat tasapuolisesti tervetulleita. Hääväki tykkäsi nyyttärihäistä todella paljon, sanoo Sari Hämäläinen-Kemppainen.
- Eniten rahaa meillä meni pukuihin, sormuksiin ja kirkkokuluihin, laskee Petri Hämäläinen.
- Tilasin hääpukuni ensimmäisenä, ja näin sain maksaa sen erissä, vinkkaa Sari Hämäläinen-Kemppainen.
Nyyttärihäiden järjestelyissä tuli monta muutakin hyvää asiaa esiin. Hääkuvien ottajaksi lupautui hyvä ystävä, joka osallistui tällä tavoin häiden valmisteluun.
- Tuttavani on parturi-kampaaja, joka halusi tehdä häälahjaksi kampaukseni. Toinen hauska tilanne oli, kun kaupassa tuttava kertoi, ettei pääse tilaisuuteen, mutta voisiko hän osallistua tarjoamalla vaikka servetit, muistelee Sari Hämäläinen-Kemppainen.
Viime kesänä Vuokatin kirkossa vihitty pari näyttää edelleen onnelliselta - nyyttäreinä toteutetuista häistä jäi upeat muistot.
- Serkkuni idea nyyttärihäistä oli aivan mahtava. Pystyimme toteuttamaan näköisemme häät. Suosittelemme ehdottomasti muillekin, summaa onnellinen pari.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Kajaanin keskusseurakuntakodin peruskorjauksen lykkääminen ei rajoita tilojen käyttöä
Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistai-iltana, että kuluvan vuoden investointisuunnitelmaa ei toteuteta Keskusseurakuntakodin osalta. Taloudellisen tilanteen odotetaan kohenevan ennen kuin remonttia aletaan tehdä. Talon tiloja voidaan kuitenkin käyttää entiseen malliin.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kiunuussa syntynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvaa onnea Haaparille.Onnellisuus ei riipu siita Onko kalliit haat ,vaan siita kuinka Rakastatte toisianne Hyvina ja Pahoina paivina. Pilvilinnat haihtuvat hyvin pian .Elakaa sen mukaan kun teidan tulot edellyttaa.Olette Onnellisia kun ei ole Haat velkana. Kokemuksesta voin puhua. 51 vuotta on siita kun meidat vihittiin ,oli pienet haat ja itse ompelin Haa puvun. Ilman velkaa . Silti muistan kauniina kun ystavat ja naapurit tulivat tervehtimaan eraana iltana .Olen silti Onnellinen tana paivana.
mukavasti naimisiin
Ilmoita asiattomasta kommentistaMenimme neljä vuotta sitten naimisiin samalla tavoin, hääkutsussa toivottiin vieraiden tuovan ohjelmaa tai ruokaa mukanaan.
Pitkään opiskelleena tiesin että hääkutsu ei vähissä rahoissa olevalle ole aina mieluisa, 50 € rahalahjalla hääpari normihäissä pääsee vasta omilleen.
Toisissa häissä taas on häälahjalistoja joissa monesti opiskelijabudjetille liian
kalliita lahjatoiveita. Sitä tulee paha mieli kun saa ostettua hääparille jonkun
yksittäisen haarukan.
Omissa häissä oli sitten mukava sanoa kavereille että tuo mitä tykkää, yksi osti kaksi litraa vissyä ja toinen kävi lähikaupassa ostamassa puuttuvia elintarvikkeita puoli tuntia ennen häiden alkua.
Kontrollifriikille tällaiset häät ovat kauhistus, mutta aika hyvin homman saa organisoitua jos pyytää ohjelma/ruoka-ehdotukset etukäteen.
Liian tiukalle tätä periaatetta ei kannata kuitenkaan vetää, nyyttäreistä huolimatta varsinkin keittöön kannattaa palkata alan ammattilaisia (ja pyytää ihan reilusti apulaisia heille häihin osallistuvista koko häiden ajaksi). Homma pelaa paremmin ja pääsee sukulaiset/ystävät nauttimaan paremmin häistä.
Ja vaikka ruokaa tuli reippaasti yli tarpeen, niin loput sitten jaetttin lähtiessä
kaikkien vieraiden kesken, joten hukkaan ei tarvinnut heittää.
Niitä häitä on ollut mukava muistella.