Kotimaa

OAJ: Hallitus lyhytnäköinen koulutussäästöissään

Lukioilta ja ammatillisesta koulutuksesta leikataan OAJ:n mukaan tällä sopimuskaudella yhteensä yli 200 miljoonaa euroa, ja opiskelijapaikkoja vähennetään 5 800. Syrjäytymisen ehkäisy edellyttäisi lähiopetuksen ja ohjauksen lisäämistä, järjestö sanoo.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ moittii hallitusta lyhytnäköisyydestä koulutussäästöissään.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pitää käsittämättömänä, että samalla kun nuorten syrjäytymisen ehkäisyä mietitään laajasti, patistetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjiä mittaviin leikkauksiin.

Luukkaisen mukaan syrjäytymisen ja nuorisotyöttömyyden keskeisin selittäjä on heikko koulutustaso.

- OAJ perää hallitukselta kantaa, näkemystä ja keinoja koulutuspaikkaa vaille jäävien nuorten aktivoimiseksi. Kaikki kouluttautuminen auttaa nuorta eteenpäin, Luukkainen sanoi Porissa tiistaina.

OAJ huomauttaa, että nuorten yhteiskuntatakuun tavoitteena on taata jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä