OAJ: Koulusäästöjä jälleen tulossa?
Hallitus kaavailee jälleen laajoja leikkauksia kouluihin, epäilee Opettajien ammattijärjestö OAJ. Järjestö haluaa nostaa koulutusasiat näkyvästi esille kuntauudistuksessa sekä ensi syksyn kuntavaaleissa. Tänään iltapäivällä kävelykadulla OAJ:n haastaa jyväskyläläiset puhumaan kouluasioista.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen epäilee, että koulusäästöt nousevat esille jo lähiaikoina.
- Ihan tässä lähiviikkojen aikana maan hallitus tekee linjauksiaan valtion ensi vuoden talousarvion suhteen ja vahvasti näky on sellainen, että julkisia menoja tullaan leikkaamaan, sanoo Luukkainen.
- Me taas ajatellaan niin, että koulutuksesta ei saa leikata. Hallituksen alkutaipaleella koulutuksesta leikattiin jo runsaasti, hän muistuttaa.
- Koulutus on se, jonka kautta tehdään osaamispohjaa tulevaisuudelle. On lasten ja nuorten oikeus saada vahva koulutus.
Koulutus unohtunut kuntakeskustelussa
Opettajien ammattijärjestö OAJ haluaa nostaa koulutusasiat esille kuntauudistuksessa sekä ensi syksyn kuntavaaleissa. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä kouluasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle kuntauudistuksessa.
-Olemme varmoja, että kuntauudistuksella on vaikutusta perusopetukseen, kouluverkkoon ja päiväkotiverkkoon. Aivan erityisen suuri merkitys sillä tulee olemaan toisen asteen koulutukseen eli lukioverkkoon .
Luukkaisen mielestä kuntauudistuksessa on nyt keskitytty liikaa terveydenhoidon asioihin.
- Sinällänsä nekin ovat varsin tärkeitä varsinkin rahoituksen kannalta.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Pk-yrityksilläkin paineita siirtyä ulkomaille
Euroopan talouden heikot näkymät syövät kysyntää. Erityisesti kalliimmat tuotteet eivät käy kaupaksi. Kysynnän hiipuminen kouraisee erityisesti metallialaa.
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.