Kotimaa |

OAJ: Nuorisotakuu on riittämätön

Järjestön mukaan ammatillisen koulutuksen paikkojen vähentäminen lisää syrjäytyneiden määrää.

Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) kannattaa vuoden vaihteessa voimaan tullutta nuorisotakuuta, mutta pitää sitä riittämättömänä. Järjestön mielestä sen avulla ei pystytä puuttumaan riittävästi syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen esitteli tänään järjestön ehdotuksia hallituksen helmikuiseen puoliväliriiheen. Ehdotuksilla halutaan täydentää nuorisotakuun aukkoja.

- Keskeinen ehdotuksemme on, että neljän vuoden iässä tehtäisiin kaikille Suomen lapsille kartoitus. Jos on jotakin uhkaa nähtävissä, niin selvitetään, mitä ne ovat, ja miten niihin puututaan. Toinen samanlainen tarkastuspiste olisi perusopetuksen 8. luokalla, jolloin on yleinen terveystarkastus. Silloin voitaisiin käynnistää tukitoimet, joihin on aikaa vielä perusopetuksen 9. luokka. Myös armeijan kutsunnat nimenomaan poikien kohdalla pitäisi ottaa uudelleen tarkasteluun, Luukkainen sanoo.

Ei ammatillisen koulutuksen vähennyksiä

Erityisen huolestuttavana OAJ pitää ammatillisen koulutuksen opetuspaikkojen vähennyksiä, sillä se lisää nuorten syrjäytymisriskiä.

- 5 000 nuorta jää joka vuosi vaille ammatillisen koulutuksen paikkaa. Heistä vain 2 000 näyttää koskaan suorittavan toisen asteen tutkintoa, kertoo Luukkainen.

Olli Luukkaisen mukaan tutkinnotta jääneiden ihmisten työurien pituus jää noin 25,7 vuoteen, kun se ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittaneiden kohdalla on noin kymmenen vuotta enemmän.

- Tässä tilanteessa ammatillisen koulutuksen paikkoja ei pitäisi leikata, vaan hallituksen tulisi arvioida uusiksi ja todeta, että ne perutaan.

Ammatillisen toisen asteen koulutuksen paikkoja aiotaan vähentää lähiaikoina yli 7 000:lla.

Luukkainen kertoo olevansa huolissaan myös ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen vähennyksistä. Hänen mukaansa joka kolmas ammatillisen koulutuksen järjestäjä on vähentämässä lähiopetuksen määrää, mikä tarkoittaa itsenäisen opiskelun lisääntymistä.

- Miten moni 16-vuotias todella opiskelee kotona itsenäisesti, Luukkainen kysyy.

OAJ olisi valmis myös selvittämään, pitäisikö oppilailla olla velvollisuus osallistua joko koulutukseen tai koulutukseen valmistavaan toimintaan 18 ikävuoteen asti. Kunnille puolestaan haluttaisiin velvollisuus järjestää riittävästi lisäopetusta eli kymppiluokkia.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Kotimaa

Huovinen: Perhesurmien yleisyys hälyttävällä tasolla – "Apua pitää uskaltaa pyytää"

Susanna Huovinen

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä