OAJ:n puheenjohtaja: Lapset kasvatettava vastuuseen tekemisistään
Järjestön mukaan rehtorilla ja opettajalla tulisi vastedes esimerkiksi olla oikeus ottaa oppilaalta pois häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava esine. OAJ:n selvityksen mukaan yli 70 prosenttia opettajista kertoo koulujen työrauhan heikentyneen viime vuosien aikana.
Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan kouluilla ei tällä hetkellä ole riittäviä mahdollisuuksia puuttua ilmeneviin järjestyshäiriöihin. OAJ vaatii perusopetuslakiin muutoksia, joilla lisättäisiin opettajien valtuuksia työrauhan ylläpitoon.
Järjestön mukaan rehtorilla ja opettajalla tulisi vastedes esimerkiksi olla oikeus ottaa oppilaalta pois häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava esine, tai teettää oppilaalla yleishyödyllisiä tehtäviä jälki-istunnon aikana.
- Me emme hae, että koulusta tehdään rangaistuslaitos. Mutta sen lisäksi että on vapauksia, on myös velvollisuuksia, Luukkainen muistuttaa Yle Uutisten haastattelussa.
Valtaosa opettajista arvioi työrauhan heikentyneen
OAJ:n hiljattain tekemän selvityksen mukaan yli 70 prosenttia opettajista kertoo koulujen työrauhan heikentyneen viime vuosien aikana.Jos lapsi sotkee koulussa paikkoja, voidaanko hänet määrätä siivoamaan jälkensä? Minun mielestäni voidaan.
- On pieni mutta varsin voimakas joukko oppilaita, jotka joissakin tapauksissa vaikeuttavat vahvasti muun ryhmän työskentelyä. Onko oikein, että on näin? Luukkainen kysyy.
Hän kaipaa selkeämpiä pelisääntöjä siitä, mitä koulu voi tehdä ja mitä ei. Tällä hetkellä ongelmiin puuttumista rajoittaa selkeiden sääntöjen puute ja sitä kautta opettajien pelko valtuuksien ylittämisestä.
- Jos lapsi sotkee koulussa paikkoja, voidaanko hänet määrätä siivoamaan jälkensä? Minun mielestäni voidaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lehtiepäily: 29 Kreikka-asiakirjaa vielä julkistamatta
Taloussanomien tekemän selvityksen mukaan suuri osa Suomen ja Kreikan välisistä vakuusasiakirjoista on edelleen julkistamatta. Korkein hallinto-oikeus on linjannut, että asiakirjat ovat julkisia pankkien tunnistetietoja lukuunottamatta. Taloussanomien arvion mukaan julkistamatta ovat edelleen asiakirjat, joista käyvät ilmi eri kreikkalaispankkien kanssa tehtyjen sopimusten erot.
Rotukissojen vakuutussummat pyörivät jopa tuhansissa euroissa
Yksi vakuutus maksaa keskimäärin tuhat euroa. Vakuutuksen hinta määräytyy kissan arvon mukaan. Myös maatiaiskissoja vakuutetaan.
Vuoden nuoren taiteilijan omalaatuiset ihmishahmot ruokkivat yleisön muistoja
Vuoden nuori taitelija Jarno Vesala pääsi toteuttamaan unelmansa näyttelyn rakentamisesta suureen tilaan. Tampereen taidemuseossa avautuvassa näyttelyssä uudet teokset täydentävät vanhojen aloittamaa omalaatuista tarinaa.
Jaakko Teppo vihdoinkin Finlandia-taloon
Kansantaiteilija Jaakko Teppo viettää 60-vuotisjuhlaansa kiertueella loppuvuodesta. 1980- ja 90-luvuilla ahkerasti maata kiertänyt artisti joutui lopettamaan esiintymiset 1994 aivoinfarktin takia. Viime vuosina miestä ovat työllistäneet omiin teksteihin perustuvat musikaalikiertueet.
Uusi laki tuotti tulosta: Suomeen 10 000 uutta kansalaista
Suomi sai viime vuonna ennätysmäärän uusia kansalaisia. Tähän pyrittiin, kun kansalaisuuslakia muutettiin. Hakemusten odotetaan lisääntyvän vuosi vuodelta.
Testaa onko sinusta Suomen kansalaiseksi
Kansalaisuuden saaminen jää useimmiten kiinni kielitaidosta. Kokeile suomen kielikoetta ja päätä, onko se mielestäsi liian helppo tai vaikea.
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
